perjantai 1. maaliskuuta 2019

Harkkakuulumisia Irlannista

Puolitoista viikkoa cath labissa sekä pari päivää päivystyksessä takana. Cath labissa tehdään muun muassa koronaariangioita, suonensisäisiä ultraäänitutkimuksia, FFR-tutkimuksia, laitetaan tahdistimia, Loop -implantteja, stenttejä sekä aorttaläppäproteeseja. Pääsin myös seuraamaan biopsioiden ottamista sydämestä sekä SVT-toimenpiteitä. Supraventrikulaarisen takykardian (SVT) katetriablaatio kestää tunteja, siinä kartoitetaan takykardian lähde sydämestä ja rakenne poistetaan radiotaajuisella sähkövirralla.

Labrassa on kaksi Philipsin laitetta ja yksi Siemens. Rutiini angiossa pyritään radiaaliseen punktioon, kuvataan vasen kammio, RCA ja LCA useasta suunnasta. Röntgenhoitajan rooli samanlainen kuin toimenpideradiologiassa, laitteen siirtäminen, ALARAn toteuttaminen, säteilysuojelusta huolehtiminen sekä annosten sekä kuvien arkistoiminen. Elvytystilanteita saattaa tulla, joten kannattaa aina tsekata missä jakkara huoneessa sijaitsee! Irlantilainen työkulttuuri tuntuu olevan hieman rennompi. Puhelimen käyttöä näkee päivittäin (jopa keskellä toimenpiteitä), voimakkaita hajuvesiä käytetään, työntekijöillä on koruja eikä ”kiireelliset” päivät ole mielestäni edes kiireisiä.
Cath lab
Pääsin myös viettämään muutaman päivän päivystyksessä kahdessa natiivihuoneessa. Suurin osa ajasta tuntuu menevän potilaiden etsimiseen ympäri päivystysosastoa joka tuntuu hieman turhauttavalta, kun on tottunut siihen että potilaat ilmestyvät kuvaushuoneen edustalle odottamaan ja röntgenhoitajien aika on suunniteltu kuvauksia varten. Potilaat voivat siis olla missä tahansa päin päivystystä, odotustiloissa, seurannassa, privaattihuoneissa tai muuten vain seikkailla jossain.
1) Belfastin kaupungintalo 2) Blessington Street park matkalla harkkapaikkaan 3) Malahiden linna 4) Titanicin rakennuspaikka 5) Helmikuu Irlannissa??
Sää on suosinut ja aurinkokin on päässyt paistamaan. Lämpötila on ollut 10-16 asteen luokkaa. Kevät tuntui alkaneen ihan yhtäkkiä ja kukat kukkivat! Parin viime viikkoon on mahtunut harkan lisäksi myös museoita, puistoissa kävelyä, uusia ravintolakokemuksia, vaeltamista meren äärellä sekä paljon koulujuttuja. Välillä tuntuu ettei aika riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä ja kokea! Ennätin myös käymään päiväseltään uudestaan Pohjois-Irlannin puolella Belfastissa. Nyt taitavat tosin hyvät säät riittää hetkeksi kun on luvattu seuraavaksi muutamaksi viikoksi sadetta!

Slán!

Jemina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti