sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Bergen, Norja (3/13)


Kahden laukun voimin Norjaan kolmeksi kuukaudeksi. Koska laukkukoko ei ollut se suurin, oli vetoketjun kanssa hieman neuvottelemista kiinni vetämisen hetkellä. Hyppäsin koneeseen jo perjantaina ja matka meni vikkelästi vajaassa kahdessa tunnissa suoralla lennolla. Minä, julkinen liikenne ja matkalaukut toimittiin hyvin yhteen vesisateen kanssa ja lopputuloksena onnistunut saapuminen hostellille, jossa majailen tämän ekskursion.

kotipysäkki

HI Hostel Montana tekee yhteistyötä koulun kanssa ja sain huoneen sopuhinnalla kaupungin hintatasoon nähden. Muutama neliö omalla kylpyhuoneella on ihan luksusta, kun sosiaalinen mittari täyttyy ja yksinolo tuntuu kivalta vaihtoehdolta. Yhteiskeittiö kaikkien täällä majailevien vaihtareiden ja muiden vieraiden kanssa sekä pyykkitupa vaatii vielä totuttelua sekä salapoliisityötä parhaiden vierailuaikojen löytämiseksi.

Norjan kruunujen kääntäminen euroiksi menee suunnilleen pilkkua siirtämällä, vaikka se ei teekään asioista yhtään sen halvempia. Ruokakauppa ja oikeastaan kaikki muukin on täällä melko kallista, joten huviosteluiden määrä on erittäin radikaalissa laskussa. Pieniä arkipäivän iloja on kassalla tarjota oikeaa kolikkoa myyjälle. Onneksi Mastercard toimiii täällä mainiosti.

Ensimmäiset kolme viikkoa kului koululla. Vaihtareita aloitti nyt tammikuussa melko paljon ja meitä röntgenhoitajiakin jopa 11! Tervetuliaisviikon jälkeen aloiteltiin luennot, joiden aihe pyörii tiukasti potilaskohtaamisen ympärillä. Ainoa ammatillinen, täällä opiskeltava kurssi on Professional and behavioural aspects of patient care in radiography. Luennoitsijoita on ollut useita ja aiheet ovat tuoneet muutaman uuden näkökulman potilastyöskentelyn suhteen. Kurssilla on harjoiteltu myös elvytystä ja ensiavun ABCDE:tä. Tällä viikolla tehtiin pienryhmissä potilas case, joka toteutettiin toisen ryhmän kanssa simulaationa TT-luokassa. Mielenkiintoinen lähestyminen moneen eri osa-alueeseen ja tätä olisi hyvä tehdä kotopuolessakin.

 
Norjan kielen alkeet pyörii tiistai- ja torstai-iltaisin 17-19 välillä. Erittäin kurja ajankohta ja vähän puiseva sisältö. Kaikesta siitä opiskellusta ruotsin kielestä onkin tällä kertaa haittaa, koska asiat tuntuvat tuolla aivan liian helpoilta ja harjoituksia on turhan vähän. Mateluvauhtia eteneminen on täysin ymmärrettävää kuitenkin kieltä lainkaan osaamattomien kannalta, mutta turhauttaa silti.

Kaksi viimeistä viikkoa kului allekirjoittaneen osalta järkyttävässä flunssassa, joka alkaa vihdoin olla loppusuoralla. Huomenna alkaa työharjoittelu, jännittää jo ihan älyttömästi!

- Heidi

maanantai 21. tammikuuta 2019

Terveisiä Portugalista!


Nyt on pari viikkoa takana harjoittelua Faron keskussairaalassa. Eroja suomen tapoihin on paljon, mutta myös samoja toiminta malleja löytyy. Sairaalan röntgenosastolta löytyy kaksi natiiviröntgenhuonetta, yksi CT, yksi magneetti, yksi C-kaari operaatiohuoneessa, läpivalaisuhuone sekä yksi osastokuvauslaite. Ultraääni/mammografiahuone on tällä hetkellä remontissa, mutta ehtii tulla käyttöön vielä täällä oloni aikana. Sairaalan henkilökunta on superystävällista ja hyväntuulista porukkaa, itsensä tunsi heti tervetulleeksi. Erasmus vaihtareille on osastolla 7 määrättyä ohjaajaa, joiden kanssa työvuoroissa ollaan. Ohjaajat puhuvat englantia ja myös suurin osa muista työntekijöistä puhuu myös englantia. Harvempi potilas puhuu englantia, mutta yhteistyöllä ohjaajien kanssa olemme pystyneet tutkimuksia yhdessä tekemään.


Ensimmäiset viikot olen ollut lähinnä natiivitutkimuksissa ja tietokonetomografiassa sekä myös muutaman päivän magneetilla. Tarkoituksena vaihdon aikana on harjoitella jokaisella mahdollisella modaliteetillä (natiivit, CT, MRI, läppärit, UÄ/mammot, C-kaari) 
Täällä röntgenhoitajilla on avustajat, jotka hoitavat potilaan saapumiseen liittyvät asiat, riisuttamisen, siirrot, pukemisen ja jälkityöt/siivouksen tutkimushuoneessa. Yleensä avustajia on yksi kahta röntgenhoitajaa kohden, esimerkiksi jos aamuvuorossa on 10 röntgenhoitajaa on avustajia 5 ja niin edelleen. Työpäivät ovat vaihdelleen 6-12 tuntiin. Yleensä aamuvuoro on 09-15, iltavuoro 15-21 ja yövuoro 21-09, mutta useat tekevät myös 12 tunnin päivä vuoroja, joita olen itsekkin päässyt tekemään.

Täällä työskentelevät röntgenhoitajat ovat todella ammattitaitoisia, heidän anatomian tietämys on järkyttävän tarkkaa. Olen itse ajatellut, että anatomian osaamiseni on melko hyvällä mallilla, mutta välillä olen kyllä tuntenut itseni hiukan tyhmäksi, kun täällä röntgenhoitajien tietämys on aivan eri luokkaa mihin on tottunut. Portugalissa röntgenhoitajakoulutus kestää 4 vuotta. Ensimmäiset 3 vuotta opiskellaan teoriaa ja viimeinen vuosi vietetään harjoittelujen parissa.
Työntekivat omaavat olosuhteisiin nähden todella hyvät aseptiset työtavat. Suurena erona suomen sairaaloihin on se, ettei tutkimushuoneissa ole vesipisteitä, mutta käsidesit kyllä löytyvät joka huoneesta.


Faron keskussairaalaan saapui myös toinen erasmus-vaihtari norjasta. Olemme ystävystyneet hänen kanssaan nopeasti ja on mukava jakaa yhteisiä kokemuksia ja ajatuksia paikan tavoista. Olen myös kuullut paljon norjalaisesta röntgenkoulutuksesta ja siitä miten norjan sairaaloissa toimitaan.
Kävimme toisen viikon lopussa myös vierailemassa naapuri kaupungeissa. Vietimme yhden yön Lagosissa ja toisen Portimaossa. Täällä matkustaminen junalla tai bussilla on hyvin edullista, joten matkustelu on kannattavaa. 
 Asun itse Praia de Farossa eli Faron hiekkarannalla paikallisen kämppäkaverin kanssa. Hiekkaranta sijaitsee Faron saarella, josta on 10km Faron keskustaan. Busseja kullkee noin 30-60min välein saarelta keskustaan ja matka kestää noin 20 minuuttia. Kuukauden bussikortti maksoi 35€ ja kerta lippu bussiin on 2,35€. 





Päivällä Farossa on noin +15 astetta lämmintä, eli suomeksi sanottuna suomen kesä. Yöllä lämpötilalaskee noin +7 asteeseen ja se tuntuu! Meidän asunnossamme ei ole minkäänlaista lämmitiystä ja välillä tuntuu, että sisällä on kylmempi mitä ulkona. Superlämmin pyjama ja kolme peittoa pelastavat yöt. Kylmistä öistä viis, täällä on niin upeat
 maisemat, että paleleminen on melkein sen arvoista!













Luulen että tule viihtymään täällä erittäin hyvin!







sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Coláiste na hOllscoile Baile Átha Cliath

Dia duit!

Terveisiä Dublinista (iiriksi Baile Átha Cliath) Irlannin pääkaupungista! Kaksi viikkoa kolmen kuukauden opiskelijavaihdosta on taputeltu. Vaihto alkoi teoriajaksolla University College Dublinin (Coláiste na hOllscoile Baile Átha Cliath) Belfieldin kampuksella (joka on iso!!!).  Täällä on yli 30 000 opiskelijaa.
1) Liffey -joki 2) Kampuksen kartta 3) O'Connell street 4) Chester Beatty -kirjasto 5) Hieno kartta 6) The Temple Bar

Tänä vuonna meitä vaihto-opiskelijoita on vain kaksi, joten liityimme neljännen vuoden opiskelijoiden ryhmään. University College Dublinissa röntgenhoitajaopiskelijat opiskelevat vain diagnostista radiografiaa, sädehoitoa voi opiskella toisessa yliopistossa (Trinity College). Suoritan täällä kaksi kurssia: Cardiac interventional imaging -kurssin (15 opintopistettä) sekä Irish radiography and culture -kurssin (5 opintopistettä). Kahteen ensimmäiseen viikkoon on mahtunut paljon mielenkiintoisia luentoja sekä esitelmien suunnittelemista. Kolmen viikon teoriajakson jälkeen suuntaan harjoitteluun seitsemäksi viikoksi Mater Misericordiaen yliopistolliseen sairaalaan täällä Dublinisssa. Jännittävää!

Asun Dublinin keskustassa opiskelija-asuntolassa, jossa lähes kaikki ovat vaihto-opiskelijota. Rakennuksessa on useita asuntoja, joista jokaisessa asuu kahdeksan opiskelijaa. Jokaisella on oma huone ja kylpyhuone, muut tilat ovat yhteisiä. Dublinissa asuminen on kaukana halvasta (TODELLA kallista) ja näin yhden lukukauden vaihto-opiskelijana tämä asumisratkaisu on kaikista helpoin sekä turvallisin.

Parin viikon aikana koulussa käymisen lisäksi tutustunut kaupunkiin, kulttuuriin, historiaan ja ihmisiin. Irlantilaiset ovat hyvin mukavia! Kaikkea ei kuitenkaan aina hoideta helpoimmalla tavalla.  Sen huomaa muun muassa koululla, ravintoloissa mietitään tunti miten lasku maksetaan ja kelttiläisistä urheilulajeista (kuten hurling ja kelttiläinen jalkapallo, jota pääsin toisella viikolla kokeilemaan) on tehty harvinaisen vaikeita sekoittamalla useiden urheilulajien sääntöjä. Saari on monipuolinen, historian täyteinen sekä kulttuuri on mahtava! Ihmispaljous, väärinpäin aukeavat ovet sekä vasemmanpuoleinen liikenne kaipaavat hieman totuttelua. Pidemmittä puheitta kohti kolmatta viikkoa vaihdossa. Luvassa on muun muassa kuulumisia kliinisestä harjoittelusta, arjesta sekä paljon kuvia!

1) UCD Health Sciences kirjasto 2) Erikoinen ostoskeskus 3) ensimmäisten päivien fiilikset

Reissukuvia: Cliffs of Moher ja Galway.
Slán!

Jemina


lauantai 19. tammikuuta 2019

Ensimmäiset 2 viikkoa Norjan Bergenissä

Päätin jo opintojen alussa, että haluan lähteä vaihtoon kolmantena vuonna. Vaihtokohteeksi valikoitui lopulta Bergen. Vaihto kestää tammikuun alusta huhtikuun alkuun eli noin 3 kuukautta. Vaihdon aikana suoritan norjankielen alkeiskurssin, Professional and behavioural aspects of patient care in radiography -kurssin sekä 4 viikon harjoittelut natiiveilla ja TT:llä.


Ensimmäisellä viikolla vaihtareille järjestettiin erilaisia infotilaisuuksia ja ryhmäytymistapahtumia. HVL:ssä (Western Norway University of Applied Sciences) on järjestetty lisäksi “Buddy-program”, jossa koulun kaikki vaihtarit jaettiin ryhmiin ja jokaiseen ryhmään kuuluu lisäksi muutama paikallinen opiskelija. Tällä porukalla ollaan jo pidetty illanvietto koulun takkahuoneella, kierrelty keskustassa ja vaellettu Fløyen-vuorelle. Meitä on varoiteltu todella paljon Bergenin sateisesta säästä, mutta näiden kahden viikon aikana on ollut myös monena päivänä kuivaa ja aurinkokin on paistanut. Lumi satoi tänne muutama päivä sitten.
Fløyen-vuorella

Osa vaihtareista asuu opiskelijasäätiön asunnoissa, mutta koska säätiöltä ei voinut vuokrata asuntoa vain 3 kuukaudeksi, niin melkein kaikki röntgenhoitajaopiskelijat asuvat Montana hostellissa. Meitä kansainvälisiä röntgenhoitajaopiskelijoita on yhteensä 11 (Suomesta, Ruotsista, Hollannista, Itävallasta, Sloveniasta, Irlannista ja Pohjois-Irlannista). Hostelli sijaitsee hyvällä paikalla Ulriken vuoren juurella. Meillä on siis loistavat vaellusmahdollisuudet!

Professional and behavioural aspects of patient care in radiography -kurssi alkoi jo ensimmäisellä viikolla. Kurssi on englanniksi ja siellä on myös paikallisia 3. vuoden röntgenhoitajaopiskelijoita. Kurssilla on ollut useita luennoitsijoita ja tavallisten luentojen lisäksi olemme myös pitäneet esitelmiä ja harjoitelleet ABCDE ja ISBAR -tilanteita. Tiistai aamuna kävimme tutustumiskäynnillä Haukelandin yliopistollisessa sairaalassa ja iltapäivällä meille luennoi ECR:ään luennoimaan menevä Sundaran Kada. Me saimme olla koeyleisönä hänen ”Communication and compliance difficulties in imaging” -puheelleen. Torstaina ja perjantaina meille luennoi kommunikaatiosta ja etiikasta brittiläinen Lisa Booth. Hän on kuulemma ollut luennoimassa täällä jo monena vuonna. Hänen luentonsa olivat todella mielenkiintoisia ja luennot eivät olleet todellakaan pelkkiä ”kalvosulkeisia”. Teimme erilaisia testejä ja harjoituksia sekä yksin että ryhmissä. 
Erään luennon ryhmätyö


Norjankielen kurssiin olen ollut hieman pettynyt. Ensinnäkin se on aina tiistaisin ja torstaisin klo 17:15-19. Päivät ovat siis aika pitkiä, kun on ensin aamulla joko koulua tai harjoittelua. Toiseksi tunneilla ei olla ehditty käymään juuri mitään (muutamia peruslauseita). Toivottavasti tunnit paranevat ja päästään etenemään kielen opiskelussa.