sunnuntai 17. maaliskuuta 2019


Boa noite!


Heipä hei täältä yövuoron huuruista! Kolme viikkoa enään reissua jäljellä ja pikkuhiljaa alkaa tulla ahdistus kotiin paluusta. Olen päässyt tekemään muutaman vuoron ”operating roomissa” eli vapaasti käännetynä leikkaussalissa. Useita vuoroja minulla on kyllä leikkaussaliin ollut, mutta työvuorot ovat päivystys luontoisia, joten on tuurista kiinni pääseekö vuorossa itse asiaan. Leikkaussalissa käytetään apuna C-kaarta, jonka käytöstä vastaa röntgenhoitaja. Apulaisia ei ole mukana leikkaussalissa. Itse olen päässyt vuoroissani seuraamaan lonkka proteesin laittoa sekä ranteen operointia. Leikkaussaleissa on omaan silmään hyvät aseptiset käytännöt, enkä kovinkaan paljon huomannut eroja suomen aseptiseen työskentelyyn.

Toisessa natiivikuvaushuoneessa on myös ortopantomagrafialaite sekä kefalometria. Muutamassa panoraamakuvauksessa olen ollut mukana, sillä kuvauksen ovat melko harvinaisia täällä. Kuvaukset kuuluvat yleensä hammasklinikoille. Yhtään kefalometriaa ei ole tullut omien vuorojeni aikana.
Teen tutkimuksia osastolla jo aika itsenäisesti. Monesti olen kahdestaan apulaisen kanssa tekemässä natiivitutkimuksia, mutta ohjaaja on aina kuitenkin nurkan takana, mikäli minulla tulee jotain kysyttävää. Tämä viikko oli norjalaisen vaihtarin/kämppikseni viimeinen viikko sairaalalla, viimeiset viikot hän työstää opinnäytetyötään. Hänen ”tilalleen” tulikin erasmusvaihtari Italiasta viime viikolla. Italian röntgenhoitajakoulutus kuulostaa tosi samantyyppiseltä kuin mitä se on suomessa.


Yhteiselo uudessa asunnossa vaihtarikämppikseni kanssa on sujunut loistavasti. Asunnon paras asia on ehdottomasti kattoterassi! Sinne on huomennakin hyvä kömpiä suoraan yövuorosta jatkamaan unia aurinkoon! Ensi viikkolla äitini sekä tätini tulevat alkuviikosta luoksemme kyläilemään. Loppuviikosta Irlannissa vaihdossa oleva luokkalaiseni tulee myös kyläilemään meidän luonamme. Heidän lähdettyään on enään kaksi viikkoa kotiin paluuseen, apua miten aika menee nopeaa.. Viimeiset kaksi viikkoa vaihdostani on omistettu mammografiatutkimuksille.

Norjalainen vaihtari Babette työntouhussa viimeisenä päivänään
Pitihän se nyt kämppäkaverille korvapuustit leipasta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti