keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Harjoittelu Portimaossa takana

Neljä viikkoa on kulunut siitä, kun saavuimme Portimaoon ja aloitimme harjoittelumme. Miten aika kuluukin niin nopeasti! Ensimmäisen harjoittelujakson jälkeiset fiilikset ovat kyllä todella hyvät. Olimme radiologian osaston ensimmäiset vaihto-opiskelijat, mutta kaikki sujui oikein hyvin. Useimmat työntekijät puhuivat hyvää englantia, ja he antoivat meidät osallistua tutkimuksiin lähes samalla tavalla kuin paikallistenkin opiskelijoiden. Tutkimusten suorittamista rajoitti eniten se, että erityisesti vanhemmat potilaat eivät puhuneet lainkaan englantia, joten heitä oli vaikeaa ohjata. Ollaan kuitenkin opittu jo portugalia, ja osataan sanoa potilaalle esimerkiksi hengitysohjeet ja kysyä mahdollista raskautta. Lisäksi osataan ihmisen perusanatomiaa niin, että tiedetään useimmiten mitä tutkimusta milloinkin pyydetään. Toivottavasti ehditään kuitenkin oppia vielä paljon lisää.

Portimaon sairaalan röntgenosastolla on siis kaksi natiiviröntgentutkimushuonetta, joista toisessa tehdään päivystystutkimuksia. Lisäksi siellä on kaksi tietokonetomografiatutkimuslaitetta, joista toinen on kaksileikkeinen ja toinen kuusitoistaleikkeinen. Kaksileikkeistä TT-laitetta käytetään vain tarvittaessa, koska kuvien rekonstruointi on hidasta. Lisäksi osasolta löytyy 1,5 teslan magneetti sekä mammografia. Röntgenhoitajat käyvät tekemässä kuvauksia osastolla ja erilaisissa leikkauksissa ja toimenpiteissä, joihin mekin tosiaan päästiin mukaan.

Natiiviröntgenkuvaushuone
Päivystyshuone




Pääsimme harjoittelumme aikana kaikille eri kuvausmodaliteeteille. Opittiin erilaisia tapoja tehdä tutkimuksia, erityisesti natiiviröntgentutkimuksissa! Oli mielenkiintoista kuulla heidän perustelujaan erilaisille työtavoille, ja miettiä Suomessa opittujen tapojen ja Portugalin sairaalan eroavaisuuksia. Esimerkiksi kippausta käytetään monissa eri tutkimuksissa, kuten polven sivukuvassa sekä jalkaterän ja kaularangan AP-kuvassa. Uskon, että osataan tulevaisuudessa soveltaakin enemmän, kun ollaan päästy kokeilemaan erilaisia juttuja. Kuvauslaitteet eivät myöskään ole niin automaattisia, kuin monissa paikoissa Suomessa.

Tietokonetomografiatutkimushuoneen konsoli
16-leikkeinen tietokonetomografia
Yleisin natiiviröntgentutkimus on Suomen tapaan thorax-tutkimus. Lisäksi sairaalassa otetaan todella paljon natiivivatsoja ja lantioita. Sairaalassa kuvataan yllättävän paljon kalloja ja kylkiluita, kun taas Suomessa niitä ei kuvata lähes ollenkaan. Potilaat ovat yleisesti ottaen ehkä hieman nuorempia kuin Suomessa. Kuvattiinkin todella paljon myös lapsia. Huomattiin, että Portugalissa opiskelijoiden annetaan tehdä paljon enemmän kuin Suomessa ja meille annettiin enemmän vastuuta. Se on kuitenkin todella hyvä, koska ainoastaan tekemällä oppii! Esimerkiksi magneetilla ja TT:llä päästiin melkein heti myös konsolille. Usein sai tehdä koko tutkimuksen itsenäisesti potilaan asettelusta kuvien rekonstruointiin. Täällä korostetaan myös enemmän patologian hallintaa. Meiltä tentattiinkin usein, että mikäs tätä potilasta vaivaa kun kuvassa näkyy sitä ja tätä :D

Mammografiatutkimushuone
Mammografialaite
Stereotaksialaite
Kaiken kaikkiaan harjoittelu sujui hyvin, ja saatiin sairaalasta paljon uusia ystäviä. Seuraavaksi edessä on kuitenkin muutto Faroon, jossa suoritamme seuraavan harjoittelumme. Kuultiin, että työtavat on Faron sairaalassa melko erilaiset, joten nähtäväksi jää, kuinka nopeasti pääsemme siellä mukaan toimintaan.



-A & K


*Radiologian osastolta on saatu lupa kuvien käyttöön

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Harjoittelua

Tällä viikolla tehtiin 45 tuntia harjoittelua. Maanantaina ja tiistaina päästiin molemmat leikkaussaleihin ihmettelemään. Krista oli katsomassa lonkkaleikkausta, mikä oli todella mielenkiintoinen. Muuten ollaan päästy katsomaan esimerkiksi ERCP:tä. Tiistaina oltiin 11 tuntia sairaalalla. Päästiin olemaan CT:llä,ja opittiin myös paljon uutta. Nyt molemmat osaavat jo ainakin tehdä sinusten ja aivojen tutkimukset omatoimisesti (kunhan potilaan kanssa vaan löytyy yhteinen kieli :D). Keskiviikkona päästiin molemmat tekemään ensimmaiset mammografiat! Saatiin molemmat edes vähän tuntumaa hommaan. Perjantaina oli lakko, joten ei saatu työskennellä ollenkaan. Lakon tarkoituksena on saada työntekijöiden palkkoja paremmiksi.


Tällä viikolla oli jopa kaksi suomalaista potilasta! Portugalilaiset eivät ymmärrä suomesta sanaakaan, joten oli hauska katsoa heidän ilmeitään kun huudeltiin hengitysohjeita ja ohjattiin potilasta. Kävimme myös kääntämässä suomenkielistä sairaskertomusta englanniksi lääkärille. 








Ruoan saa lipukkeella hintaan 2,50 ja siihen kuuluu kaikki. Ruoka on aika usein mautonta ja vähän kylmää, mutta onneksi on jälkkäri! Pääruokavaihtoehtoja on aina 4, liha, kana, kala ja kasvis. Lisäksi ruokaan kuuluu aina keitto. Kyllä tällä mahan täyteen saa!

Yksi sairaalan työntekijä toi meille Passionhedelmän. Eipä oltu aikaisemmin sitä syöty. Sairaalassa on todella mukavaa henkilökuntaa, ja he tuovat aika usein ruokaa maisteltavaksi. Ollaan saatu maistella appelsiineja, kakkua ja pipareita. Maanantaina yksi työntekijä lupasi tuoda meille lounaaksi turskaa ja jälkkäriksi kakkua.



Vettä kaikki juovat puolentoista litran pulloista. Mekin siis. Alkaa tosin välillä ärsyttää, kun vettä joutuu kantamaan kaupasta koko ajan.





Työntekijät vaihtavat tauluun joka kuukausi uuden kuvan. Tällä kertaa tauluun pääsi yksi työntekijä, joka on viettänyt meidän kanssa paljon aikaa. Huomatkaa Klonkku! :D

Krista & Anna-Sofia

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

2 viikkoa takana Portimaossa

Takana on 1,5 viikkoa harjoittelua Portimaon sairaalassa. Harjoittelu on sujunut hyvin ja meidät on otettu iloisesti vastaan. Paikalliset röntgenhoitajat eroavat hieman suomalaisista röntgenhoitajista tehtävänkuvaltaan. Täällä röntgenhoitajan nimeke on radiographer technician, ja he ovat vapaasti suomennettuna "röntgen teknikkoja". Jokaisessa tutkimushuoneessa työskentelee yksi röntgenhoitaja sekä potilasavustaja, joka pitää huolta potilaasta. Avustajan tehtäviin kuuluu esimerkiksi hakea ja viedä potilas sekä auttaa häntä riisumisessa ja pukemisessa. Suomessahan ne kuuluvat röntgenhoitajan työtehtäviin.



Paikallisten röntgenhoitajien työaika on tavallisesti 35 tuntia viikossa. He tekevät usein kuuden tunnin työpäiviä, mutta välillä he tekevät myös esimerkiksi 12 tuntia päivässä. Portimaon sairaalan röntgenosasto on toiminnassa ympäri vuorokauden. Meidän työaikamme on sen sijaan ollut tähän asti noin 40 tuntia viikossa, maanantaista perjantaihin. Olemme töissä yleensä klo 8:00-16:00. Yhtenä iltana teimme 12 tuntisen päivän, 8:00-20:00. Aika rankkoja noin pitkät päivät!



Olemme käyneet syömässä sairaalan ruokalassa. Ostimme ruokailulipukkeita, joilla opiskelija saa syödä 2,50€ hintaan. Ateriaan kuuluu pääruoka, keitto, salaatti, jälkiruoka, leipä ja hanavesi. Ruuat ovat olleet välillä hieman erikoisia suomalaiseen makuun, mutta kyllä niillä nälkä on lähtenyt. On kiva, että meilläkin on mahdollisuus opiskelijahintaisiin ruokiin, koska ruuanlaitto asuntolassamme on hieman vaivalloista, kun meillä ei ole esimerkiksi mausteita. Emme viitsisi ostaa tällä hetkellä paljon uusia juttuja, koska pian muutamme kuitenkin Faroon.






Olemme päässeet sairaalassa harjoittelemaan jo monelle eri modaliteetille. Röntgentutkimuksia olemme tehneet päivystyshuoneessa sekä toisessa röntgentutkimushuoneessa. Lisäksi olemme olleet muutaman kerran tietokonetomografiassa ja magneetilla. Yhtenä päivänä pääsimme mammografioihin. Emme ole kuitenkaan kumpikaan olleet aiemmin mammografioissa, joten päivä sujui enimmäkseen katsellen. Portimaon sairaalassa on uusi mammografialaite, jonka he saivat noin 2 vuotta sitten palkinnoksi jostakin kilpailusta. Laite on suoradigitaalinen ja vaikuttaa tosi mukavalta käyttää. Täällä jokainen mammografiassa käyvä henkilö käy myös poikkeuksetta ultraäänitutkimuksessa mammografian perään. Sairaalassa mammografioita otetaan ainoastaan potilaista, joilla on jo rintasyöpä tai jotain epäilyttäviä löydöksiä. Rintasyöpäseulonnat tehdään rekassa. Kerran kuussa sairaalassa tehdään myös stereotaktioita, joita olemme jo pyytäneet päästä seuraamaan.



Ilmat Portugalissa ovat olleet ihanat. Saapuessamme maahan ulos oli pukeuduttava nahkatakkiin ja pitkiin housuihin. Tänä viikonloppuna olimme rannalla jo minishortseissa! Olemme käyneet viikonloppuina Portimaon rannalla Praida da Rochalla sekä toisella, 5 km etäisyydellä sijaitsevalla Alvorin rannalla. Myös asuntoasiat Farossa on saatu kuntoon, kun kävimme katsomassa kämppää perjantaina. Asuntoa vuokrannut nainen ei puhunut ollenkaan englantia, joten kommunikointi oli hieman vaikeaa. Lopulta pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen ja otimme asunnon. Se sijaitsee todella hyvällä sijainnilla keskustassa lähellä sairaalaa ja ruokakauppoja.

Anna-Sofia & Krista