sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

2 viikkoa takana Portimaossa

Takana on 1,5 viikkoa harjoittelua Portimaon sairaalassa. Harjoittelu on sujunut hyvin ja meidät on otettu iloisesti vastaan. Paikalliset röntgenhoitajat eroavat hieman suomalaisista röntgenhoitajista tehtävänkuvaltaan. Täällä röntgenhoitajan nimeke on radiographer technician, ja he ovat vapaasti suomennettuna "röntgen teknikkoja". Jokaisessa tutkimushuoneessa työskentelee yksi röntgenhoitaja sekä potilasavustaja, joka pitää huolta potilaasta. Avustajan tehtäviin kuuluu esimerkiksi hakea ja viedä potilas sekä auttaa häntä riisumisessa ja pukemisessa. Suomessahan ne kuuluvat röntgenhoitajan työtehtäviin.



Paikallisten röntgenhoitajien työaika on tavallisesti 35 tuntia viikossa. He tekevät usein kuuden tunnin työpäiviä, mutta välillä he tekevät myös esimerkiksi 12 tuntia päivässä. Portimaon sairaalan röntgenosasto on toiminnassa ympäri vuorokauden. Meidän työaikamme on sen sijaan ollut tähän asti noin 40 tuntia viikossa, maanantaista perjantaihin. Olemme töissä yleensä klo 8:00-16:00. Yhtenä iltana teimme 12 tuntisen päivän, 8:00-20:00. Aika rankkoja noin pitkät päivät!



Olemme käyneet syömässä sairaalan ruokalassa. Ostimme ruokailulipukkeita, joilla opiskelija saa syödä 2,50€ hintaan. Ateriaan kuuluu pääruoka, keitto, salaatti, jälkiruoka, leipä ja hanavesi. Ruuat ovat olleet välillä hieman erikoisia suomalaiseen makuun, mutta kyllä niillä nälkä on lähtenyt. On kiva, että meilläkin on mahdollisuus opiskelijahintaisiin ruokiin, koska ruuanlaitto asuntolassamme on hieman vaivalloista, kun meillä ei ole esimerkiksi mausteita. Emme viitsisi ostaa tällä hetkellä paljon uusia juttuja, koska pian muutamme kuitenkin Faroon.






Olemme päässeet sairaalassa harjoittelemaan jo monelle eri modaliteetille. Röntgentutkimuksia olemme tehneet päivystyshuoneessa sekä toisessa röntgentutkimushuoneessa. Lisäksi olemme olleet muutaman kerran tietokonetomografiassa ja magneetilla. Yhtenä päivänä pääsimme mammografioihin. Emme ole kuitenkaan kumpikaan olleet aiemmin mammografioissa, joten päivä sujui enimmäkseen katsellen. Portimaon sairaalassa on uusi mammografialaite, jonka he saivat noin 2 vuotta sitten palkinnoksi jostakin kilpailusta. Laite on suoradigitaalinen ja vaikuttaa tosi mukavalta käyttää. Täällä jokainen mammografiassa käyvä henkilö käy myös poikkeuksetta ultraäänitutkimuksessa mammografian perään. Sairaalassa mammografioita otetaan ainoastaan potilaista, joilla on jo rintasyöpä tai jotain epäilyttäviä löydöksiä. Rintasyöpäseulonnat tehdään rekassa. Kerran kuussa sairaalassa tehdään myös stereotaktioita, joita olemme jo pyytäneet päästä seuraamaan.



Ilmat Portugalissa ovat olleet ihanat. Saapuessamme maahan ulos oli pukeuduttava nahkatakkiin ja pitkiin housuihin. Tänä viikonloppuna olimme rannalla jo minishortseissa! Olemme käyneet viikonloppuina Portimaon rannalla Praida da Rochalla sekä toisella, 5 km etäisyydellä sijaitsevalla Alvorin rannalla. Myös asuntoasiat Farossa on saatu kuntoon, kun kävimme katsomassa kämppää perjantaina. Asuntoa vuokrannut nainen ei puhunut ollenkaan englantia, joten kommunikointi oli hieman vaikeaa. Lopulta pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen ja otimme asunnon. Se sijaitsee todella hyvällä sijainnilla keskustassa lähellä sairaalaa ja ruokakauppoja.

Anna-Sofia & Krista





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti