torstai 31. heinäkuuta 2014

Mietteitä kotiinpaluun jälkeen

On kulunut aikalailla tarkalleen kuukausi siitä kun palasin kotiin Maltalta. Viimeiset päivät reissussa meni lähinnä kotiinpaluutä miettiessä ja ensimmäiset päivät Suomessa taas ihmetellessä, että joko se kolme kuukautta tosiaan meni. Kaikenkaikkiaan kokemus oli ikimuistoinen ja olen todella onnellinen, että minulla oli mahdollisuus lähteä vaihtoon ja tehdä tämä työharjoittelujakso ulkomailla.

Malta on Suomalaiselle vaihto-opiskelijalle hyvä vaihtoehto, koska englannilla pärjää mainiosti ja kulttuuri on eurooppalainen. Vaikka saari on pieni, on siellä kuitenkin nähtävää ja koettavaa riittävästi. Ei ollut myöskään ollenkaan pahitteeksi, että lämpötila oli Suomeen verrattuna korkeampi. Viimeisinä viikkoina tosin lämmintä piisasi ehkä jopa liikaakin.

Mater Dei sairaalassa työskentelevät röntgenhoitajat ovat tottuneet vaihto-opiskelijoihin ja heidän kanssaan oli mukava työskennellä. Olemalla oma-aloitteinen, reipas ja kiinnostunut sekä röntgenhoitajan työstä että kollegoista on hyvä lähtökohta opiskelijalle.


Seuraavat Maltalle menijät, kertokaa lämpimiä terveisiä meiltä edellisiltä opiskelijoilta! :)