tiistai 9. kesäkuuta 2015

Adeus Portugal

Palattiin jo yli viikko sitten Suomeen. On edelleen epätodellista olla Suomessa. Vastahan me oltiin toisella puolella Eurooppaa... Oli outoa astua lentokentältä ulos, kun kello oli kymmenen illalla ja oli tosi valoisaa. Olen kyllä iloinen, että palattiin takaisin kesällä. Ei tää Suomeen paluukaan ihan niin kamalalta tuntunut, vaikka Portugalin lämpöä onkin jo ikävä. Siellä oli viimeisinä päivinä yli 30 astetta lämmintä.

Tuntuu, että puhun koko ajan kaikille Portugalista. Oli aihe mikä tahansa, mulle tulee mieleen meidän reissu. Voin kuvitella, että lähipiiriä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Mulla alkoi kuitenkin heti maanantaina työt, mikä on vienyt hyvin ajatuksia pois Portugalista.


Portugalista mulla on eniten ikävä ihmisiä, joihin tutustuin. Kaikki olivat huippu tyyppejä! Ihmiset olivat meille uskomattoman ystävällisiä. Portugalilaiset ovat paljon avoimempia ja avarakatseisempia kuin suomalaiset. Ikävä on portugalilaisten rentoa elämänasennetta. Mulla on ikävä myös sitä, että me olimme vaihdon aikana koko ajan menossa. Suomessa kun tulee kyhjötettyä usein ihan liikaa kotona. Lisäksi mulla on ikävä mun kämppistä ja hyvää ystävääni Kristaa! Olimme kolme kuukautta jatkuvasti yhdessä ja nyt täytyykin olla yhtäkkiä ihan yksin!


Lisäksi mulla on ikävä portugalilaista kahvia! Muistan vielä, kun maistettiin sitä Kristan kanssa ensimmäistä kertaa sairaalassa ja olimme sitä mieltä, että se on ihan hirveää. Mutta nyt harmittaa, kun en muistanut ostaa kaupasta sellaisia kahvikapseleita tuliaisena Suomeen. Ihmisten ja kahvin lisäksi ikävä on tietysti myös aurinkoa, rantoja ja merta. Sekä oikeasti hyvää olutta, halpoja juomia ja hyvää musiikkia.
C4 Pedro - Vamos Ficar Por Aqui

Daniel Santacruz - Lento
Mun englanninkielen taitoni parani vaihdon aikana huomattavasti. Lisäksi opin vähän portugalia, erityisesti radiologian sanastoa. Harmi vaan, että Suomessa portugalilaiset eivät ole ihan yleisin potilasryhmä... Vaihdon jälkeen mulle on tullut kauhea matkakuume ja haluaisin tosi paljon taas lähteä jonnekin! Olen saanut myös rohkeutta lisää, ja voisin kuvitella tulevaisuudessa lähteväni töihinkin ulkomaille.


Suomessakin on kuitenkin monia juttuja, joita Portugalissa ollessa kaipasi. Täällä on kaikkialla ihanan puhdasta ja toimivaa. Lisäksi sisällä saa olla ilman kenkiä! Kotonakaan ei haise homeelta, kuten meidän portugalin vuokra-asunnossa. On ihanaa saada nukkua yöt omassa pehmeässä sängyssä, ilman että pelkää löytävänsä sieltä ötököitä. Kaupassa kassoilla ei tarvitse jonottaa puolta tuntia. Lisäksi ihmiset ovat ajoissa eikä aina pidä odottaa muita. 

Kaiken kaikkiaan koko kokemus oli ihan mahtava ja suosittelen vaihtoon lähtöä jokaiselle! :)

- Anna-Sofia

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Tampere, dear Tampere...

Hi! My name is Fábio Gonçalves and this is a short story about my internship in Tampere, Finland.

When I chose Tampere for my Erasmus program I was not sure of what to expect. I just wanted to get away from Portugal and experience life in a different city, completely away from home and Finland looked like a pleasant country to visit and it stood up to the challenge!

This may sound strange to Finnish people, but I am 21 years old and the only time I’ve seen snow was during my stay in Tampere. And I loved it! The whole city gets such a different vibe during snowy days, and I got plenty of those in Finland! Besides that all the amazing people I had the chance to meet during Erasmus made this experience priceless and unforgettable.




But I didn’t go to Finland to see the snow… My objective was to learn, share experiences and grow as a student and as a person!

First of all, I’d like to give a special thanks to Tiina Säilä for making this experience as pleasant as possible, and for facilitating every task that I had to do. Second, a big “Thank You” for every staff member and students in the Nuclear Medicine Department of the Tampere University Hospital for teaching me everything they could, and even a bigger “Thank You” for the Easter sweets they gave me!

In the end I didn’t regret of going alone to Finland and spending three months of my life there. It was an amazing experience and I would do it all over again if I could…


Thank you for everything, Finland! We’ll meet again some day (:

Fábio Gonçalves
Portugal
06/06/2015

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Jälkifiilikset

Palailtiin kotiin viime perjantaina. Kulttuurishokki iski siinä vaiheessa, kuin Berliinissä vaihdettiin konetta ja mentiin Finnairin lennolle ja lentoemäntä puhui meille suomea. Miten suomeksi kuuluu käyttäytyä!? Oli myös tosi outoa puhua suomea jonkun muun kuin Anna-Sofian kanssa. Todella outoa oli myös, että lentokoneessa kaikki ihmiset vain istuivat hiljaa sanomatta mitään toisilleen. Portugalissa tottui, ettei hiljaisia hetkiä ole. Sää on Suomessa myös todella kylmä verrattuna Portugaliin. Totuin jo 30 asteen lämpötiloihin, joten 15 on vähän liian vähän.

Kotona tavaroiden purkaminen ja pyykinpesu oli todella tuskaa. Loputon homma. Miten voi pieneen matkalaukkuun mennä niin paljon tavaraa. Toin varmaan kilon hiekkaa mukanani, koska sitä oli kämppä täynnä laukun avaamisen jälkeen. Suomalainen kahvi maistuu kauhealta. Yök. Pakko varmaan ostaa kapselikeitin heti ensimmäisestä palkasta. Ruisleipä on niin hyvää pitkän tauon jälkeen. Samoin mausteinen ruoka. Portugalissa ei oikein mausteita käytetty.


Pystyttiin elämään Anna-Sofian kanssa yli kolme kuukautta ilman ainuttakaan riitaa. Laskettiin, että oltiin erossa toisistamme vain kolme kertaa, jos harjoittelua ei lasketa. Nyt on todella outoa kun ei ollakkaan koko aikaa enää yhdessä. Muita ihmisiä varmaan tulee ärsyttämään olla meidän kahden seurassa, kun ollaan kuin mikäkin pariskunta. Oikeastaan ainoa ongelmia tuottanut asia Portugalissa oli meidän vuokraemäntä. Muuten kaikki meni loistavasti.

Harjoittelusta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja auttoivat aina kun apua tarvitsi. Meidän ohjaajat Kevin ja Rui on aivan mahtavia. Suomessa ei ole saanut näin hyvää ohjausta ikinä. Heidän kanssaan tapahtui niin monta hauskaa juttua, joita voi sitten myöhemmin muistella. Harjoittelussa pääsi tekemään myös todella paljon itsenäisesti. Faroa ja Portugalia voin kyllä suositella kaikille tuleville vaihtareille.

Minion, Rui, Kevin & Minion
Vaihto oli todella mahtava kokemus! Lähtisin heti uudestaan, jos vain voisin. Jään niin kaipaamaan kaikkia ihania ihmisiä. Eniten jään kaipaamaan ihmisten positiivista elämän asennetta, iloisuutta, puheliaisuutta ja avoimuutta. Oma kielitaito parani vaihdon aikana huomattavasti. Opin myös puhumaan vähän Portugalia. Nyt olisi hirveä into päästä puhumaan englantia lisää, ettei taito vain katoa mihinkään.

Kohta pitäisi aloittaa työt ja palata takaisin arkeen. Toivottavasti sää Suomessa paranee ja pian...

Krista

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Matkustelua osa 2

Viimeisillä viikoilla Portugalissa matkusteltiin vähän. Käytiin Portossa, Coimbrassa ja Lissabonissa. Matkustusajat käytettiin hyödyksi tekemällä opparia. Se on vähän jäänyt, joten kesästä ja syksystä tulee meille todella kiva... Oltiin molemmat viimeiset viikot hirveässä flunssassa, joten jouduttiin ottamaan vähän rauhallisemmin.

Porto

Vietettiin Portossa kaksi yötä. Porto on todella mäkinen kaupunki, ja sen läpi virtaa Douro-joki. Ensimmäisenä iltana oli pakko käydä illallisella syömässä Francesinhat, koska se on perinteinen ruoka Portossa. Kaikki portugalilaiset kehuivat niitä niin paljon. Francesinhassa tärkein osa on kastike, johon tulee mm. olutta. Francesinha ei ollut ehkä ihan meidän makuun. Liian tuhtia, suolaista ja lihaisaa meidän makuun.




Nähtävyyksistä käytiin katsomassa Porton katetraali, kirjakauppa Lello, Clerigos torni, Cais Da Ribeiran ranta-alue, Avenida dos Aliados eli keskuskatu, São Francisco kirkko ja hautakammio ja Sandemanin viinikellari. Portossa ei saanut valokuvata juuri minkään nähtävyyksien sisällä, joten kuvia niistä ei ole. Porton Katedraali on yksi Porton vanhimmista rakennuksista. se on valmistunut noin 1100. Livraria Lello on vanha hieno kirjakauppa, jonka kerrotaan olleen JK Rowlingin inspiraationa, kun hän kirjoitti Harry Potteria. Harry Potterissa on paljon juttuja Portugalista. Esimerkiksi opiskelijoiden vaatteita, viittoja ja päähineitä on käytetty inspiraationa Harry Potterissa. 

Clerigos-torni on valmistunut 1763, ja sen huipulta oli mahtavat maisemat kaipunkiin ja Douro-joelle. Cais de Ribeira on suosittu alue Portossa ja alue kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. São Francisco kirkko on rakennettu 1300-luvulla ja se sekoittaa goottilaista sekä barokkityylistä arkkitehtuuria. Sen vieressä sijaitsee São Franciscon hautakammio. Viinikellari oli ehkä kaikkein kivoin nähtävyys, ja yksi niistä, mikä on pakko kokea, jos Portoon menee. Käytiin siellä ohjatulla kierroksella.

J.K Rowling
J.K Rowling


                                                                  Porton Katetraali



                                                                    Clerigos tornista maisemia


                                                                    Cais Da Ribeira


                                                       Avenida dos Aliados eli keskuskatu


                                                              Kirjakauppa Lello
                                                   

                              São Francisco hautakammio                           Sandemanin viinikellari


Coimbra

Coimbra sijaitsee Porton ja Lissabonin välissä, joten se oli hyvä välipysäkki yhdeksi yöksi. Coimbrassa oli myös ainoa hotelli, jossa yövyttiin reissun aikana. Hintaa kahdelta oli vain 36€, ja oli kyllä yksi parhaista yöpaikoista koko Porutgalissa olon aikana. Coimbrassa mentiin katsomaan Coimbran yliopisto, joka on Portugalin vanhin yliopisto. Yliopisto viettää tänä vuonna 725-vuotis synttäreitä. Yliopisto oli todella hieno, vanha ja iso. Kirjastossa oli todella mahtava vanhoine kirjoineen, ihan tuli Harry Potter mieleen. Harmi, että siellä ei saanut kuvata. Coimbra vaikutti kaikenkaikkiaan aika hiljaiselta muihin Portugalin kaupunkeihin verrattuna. Turistit olivat pääasiassa eläkeläisiä. Mäkiä riitti kiivettäväksi. Coimbra oli kyllä ihan näkemisen arvoinen kaupunki, mutta yksi yö oli sinne kyllä ihan riittävästi.





Lissabon

Vietettiin Lissabonissakin kaksi yötä. Etenkin Kristalla oli paha flunssa, joka vähän haittasi menoa. Käytiin shoppailemassa Colombo -kauppakeskuksessa. Yksi aamupäivä vietettiin Belemissä. Varmaan ainoa paikka, josta ei katsottu etukäteen aukioloaikoja, ja koska oli maanantai, ei päästy mihinkään sisälle. Belemin kolme suosituinta nähtävyyttä ovat Torre de Belem, Padrão dos Descobrimentos ja Mosteiro dos Jerónimos -luostari. Belemin torni on rakennettu 1500-luvulla puolustustarkoituksiin ja sitä on myös käytetty vankityrmänä. Padrão dos Descobrimentos on tutkimusmatkailijoiden muistomerkki. Mosteiro dos Jerónimos -luostari  rakennettiin 1500-luvulla kunnioittamaan Vasco da Gaman merireitin löytymistä Intiaan. Yritettiin myös käydä kuuntelemassa Fadoa, mutta kaikki paikat oli täynnä. Ei siis mennyt kaikki ihan putkeen, mutta saatiinpahan levätä enemmän.

                                     Belemin torni                                  Padrão dos Descobrimentos                        


                                                      

                                                    Mosteiro dos Jerónimos -luostari



 Krista ja Anna-Sofia