Aina kun viikonloppuna lähtee katsomaan menoa Down towniin, sattuu ja tapahtuu: Viimeksi allerginen reaktio ja hengitystiet tukkoon, lauantaina teloin jalkani. En kuitenkaan kovin pahasti, koska sillä voi kävellä. Ensiviikon alussa täällä on 清明節 (qīngmíngjié)-juhla, jolloin kiinalaiset käyvät hautausmaalla ja antavat kuolleille lahjoja. Kaikki ovat silloin vapaalla, niin myös me, joten suuntaamme perjantai-iltana junalla kohti Pekingiä. Soft seats.
Viikonloppuna käväisimme Jin’an temppelillä katsomassa Buddhaa. Lisäksi söimme melkein yhtä hienosti kuin mitä keskiviikkona. Ravintola oli Japanilainen, toivottavasti kala oli kiinasta. 180 yanilla sai syödä niin paljon kuin jaksoi ja halusi, oli sushia, oikeaa lihaa, kanaa, simpukoita, outoja asioita, kaikki oli hyvää. Meillä oli oma kokki ja tarjoilija, kaiken kruunasi liekitetyt banaanit.
Tänne tuli uusia vaihtareita Suomesta, meitä on nyt siis 7 suomalaista, kaksi jenkkiä, kaksi tanskalaista ja ilmeisesti kaksi indonesialaista (joita ei international seminarin jälkeen ole näkynyt, mutta kaiketi ne täällä vielä ovat).
Maanantaina alkoi harjoittelu x-rayssa. Alkuun vähän jännitti mitä tuleman pitää, sillä kaikki nauroivat minulle CT:llä, kun sanoin meneväni seuraavaksi x-rayhin. ”You’ll see when you get there”.
Sairaalan pääaula
Olen painellut tämän viikon nappia, jotta jalkani paranisi. Käytän konetta ihan itsenäisesti periaatteessa. Lähete on kiinaksi, siitä olen oppinut erottamaan Patient ID:n, puolet, joitakin tutkimuksia sekä potilaan iän. Ohjaajani kutsuu potilaan nimen, niin osaan kyllä valita oikean potilaan listalta, sillä röntgenlaitteella nimet on pinjyniksi = ”normikirjaimilla” ja muutenkin käyttää konetta, valita protokollat jne. Laitteelle on myös erilaisia temppuja, jos se ei anna kuvauslupaa.
Kuvaus on ihan simppeliä periaatteessa. Täällä kuvataan plendat täysillä, koska plendavalo on rikki, tosin se korjattiin keskiviikkona ja isolla plendalla mennään silti. Napin painelun jälkeen katsotaan osuiko vai täytyykö repeat, sitten kuvat rajaillaan kauniiksi ja lähettään työasemalle, jolta ne sitten tulostellaan filmille potilaalle matkaan. Asettelu on vähän kuhan nyt jotenkin sinnepäin. Saman kaltainen kuin Suomessa paitsi että erikoisia viistoja lantiosta ja keuhkoista yms. otetaan vähän väliä, niin ja keuhkoista riittää PA ja sitä rataa.
Potilaita ei juurikaan riisuteta. Hengitysohjeita ei anneta. Kuvattaessa thorax-telineellä potilas on yksin kuvaushuoneessa ja technologisti antaa kaiuttimen kanssa ohjeita, miten olla. Suomalaista systeemiä oppii täällä arvostamaan ihan erilailla kuin kotona.
Terveisin Kaisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti