perjantai 11. maaliskuuta 2011

Ensimmäisten päivien tunnelmia Shanghaissa


Kolmannen vuoden röntgenhoitajaopiskelija Kaisa on kolmen kuukauden kansainvälisessä vaihdossa Kiinassa. Sananvapauteen liittyvien rajoitusten vuoksi allekirjoittanut päivittää Kiinan kuulumisten osalta tätä blogia!

Marja

Yhteislennolle Helsingistä Shanghaihin meitä lähti noin 30 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Kaiken kaikkiaan Shanghaissa tulisi meidän vaihto-ohjelmassa olemaan noin 65 suomalaisopiskelijaa. Kohdekoulut ovat eripuolilla Shanghaita: Normal Unicersityssä, Donghua Universityssä, Shanghai Universityssä ja Shanghai Institute of Health Sciencesissa.

Lentokentällä kahdeksan maissa paikallista aikaa vastassa olivat Maxine ja Felicity - kohdekoulun (Shanghai Institute of Health Science (SIHS)) nurse-opiskelijoita. Koulun bussin kyydissä puolen tunnin matka koululle, noin 45 km Shanghain keskustasta. Liikenteessä autojen torvet soivat jatkuvasti, tiellä kuljetaan mitä erilaisimmilla kulkuneuvoilla ja kaistoja on monta. linja-auton ikkunasta näkyy joitakin hökkeleitä, peltoa ja mainoksia. Perillä odottaa linnoitus, siistit uudet rakennukset, hyvin hoidettu piha - SIHS:n kampusalue keskellä Eimitään.



Felicity ja Maxine esittelivät minulle kampusta, sen pikkuruisen kaupan, suuren kolmekerroksisen kanttiinin ja monia muita opiskelijoiden ja opettajien tiloja. Sain huoneeni avaimen ja papereita täytettäväksi. Koulu on muuttanut tänne muutama vuosi sitten ja kaikki on hienoa, uutta ja hyvinhoidettua. Huoneet ovat siistejä. Täällä asuu kolme kuukautta varsin mukavasti.

Matkalaukut huoneeseen ja matka jatkuu tyttöjen kanssa Zou Puhun, läheiseen keskustaan. Jonne on noin 10 minuutin bussimatka. Zou Pusta löytää kaiken tarvittavan. Pre paid –liittymä taskussa, ja super marketista hiustenhoitotuotteet jonka jälkeen syömään. Syömme Hot Pot –ravintolassa nimeltä Little Sheep lammasta, kasviksia, sieniä, nuudeleita. Kaikki tuodaan meille raakoina ja pöydän keskellä on pata, jossa kypsennämme ne. :D maistuvan aterian jälkeen takaisin kampukselle.



Yhdeksän tunnin lento, uneton yö, aikaero ja koko päivä Zou Pussa tekevät tehtävänsä.

Esa, Olli, Jukka ja Antti saapuvat iltapäivästä. Yksi suomalainen tyttö, jonka piti tulla ei jostain syystä päässytkään, joten saan koko huoneen itselleni. yhdysvalloista kotoisin oleva opettaja, Carles, näytti meille lisää Zou Puta ja kampusta. Tapasimme myös opiskelijoita Yhdysvalloista ja Tanskasta. Meillä on täällä keittiö, ”kuntosali”, pelailuhuone, jossa biljardi- ja pingispöydät. Illat kuluvat pelaillessa.

Maanantaina Down towniin parilla bussilla ja metrolla. Se on Iso! Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, paljon ihmisiä, korkeita rakennuksia liikkeitä, tavaraa ja ruokaa saa halvalla ja kalliilla, mihin hintaan vain. Häagens Dazsin jäätelelöannos oli aivan ihana <3

Tiistaina ostoksille suomalaisten opettajien ja tanskalaisten Kristinan ja Danielan kanssa,olemme viettäneeet heidän kanssaan paljon vapaa-aikaa. Meille esiteltiin myös opiskelijoiden harjoittelutilat, he petasivat sänkyjä, harjoittelivat leikkauksia, pistämistä jne. Heillä on täällä hienot tilat ja välineet.


Opiskelusta sen verran, että alku on ollut rauhallinen. Tällä viikolla ollut perinteistä kiinalaista lääketiedettä - todella mielenkiintoista, spoken chinese - survival phrases, Tai Jia sekä kiinalaisia yrttejä sekä vierailu Perinteisen kiinalaisen lääketieteen museossa. Tulossa vielä kansainvälinen opiskelijaseminaari. Harjoittelusta en vielä tiedä, ne järjestävät meille harjoittelupaikkoja parhaillaan, toivottavasti kaikki menee opiskelun kannalta suunnitelmien mukaan.

Kaikki on sujunut todella hyvin, meistä pidetään huolta ja kaikki on järjestetty meitä ajatellen. Paikasta toiseen liikkuminen onnistuu kätevästi.

Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti