perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kansainvälinen vaihto Maltalla



Olin kansainvälisessä vaihdossa Maltalla Mater Dei Sairaalassa 9.9-10.12.2009. Vaihtoonlähdön suunnittelun aloitin keväällä 2009.

Maltalla oleva kansainvälisestä vaihdosta vastaava opettaja oli todella avulias minua matkanjärjestelyissäni auttaessaan. Paperisota Maltan päähän oli kuitenkin vähäinen ja sujui ilman ongelmia. Hoidin itse rokoitukset, passit ja muut todistukset kuntoon. Minua auttava kv-opettaja suositteli majapaikkaa Garden View Holiday Complexista, josta varasinkin majapaikkani matkalleni. Matkanjärjetelyistä selviää kyllä kärsivällisyydellä!!


Malta on saarivaltio Välimerellä, noin 90 kilometriä Sisiliasta etelään. Maltalta pohjoiseen on Afrikan rannikolle matkaa noin 300km. Malta koostuu useasta saaresta, joista kolme on asuttuja (Malta, Gozo ja Comino). Valtion pääkaupunki Valletta sijaitsee Malta- pääsaarella.
Maltalaiset ihmiset ovat mukavia ja heillä on Etelä-Eurooppalaisen rento elämäntyyli. Suomalaisella asenteella pärjäsi todella hyvin Maltalla, kun vain tottui siihen niinkin ihmeelliseen kiireettömyyteen. Maltalla on pitkä historia ja museoita saarella on paljon. Ravintoloita on loputtomasti ja ovat kohtuullisen edullisia. Parasta maltan aikanani oli "kesäaikaan" auringonotto, halpa viini ja PADI Open Water sukelluskurssi, jonka suoritin saarella edulliseen hintaan.Kurssiin sisältyi kuusi avoveden ohjattua sukellusta ja lopputentin suoritettua sai virallisen sukeltajatodistuksen. Nyt voinkin mennä sukeltamaan vaikka Suomessa, jos niin tahdon.Suosittelen sukelluskurssia lämpimästi. Kirkas välimeri, lämpimät vedet ja uskomattoman värikkäät kalaparvet ovat jotain mihin ei suomalainen ole tottunut!!

Maltan Mater Dei sairaala on rakennettu vuonna 2007 ja se oli todella hyvässä kunnossa ulkoa- ja sisältäpäin. Sairaalan röntgenosastolla työskentelee noin 80 röntgenhoitajaa ja hoitajat puhuvat hyvää englantia. Sain valita ensimmäisellä viikolla missä yksiköissä harjoitteluni suoritin ja sainkin muokata harjoitteluni omien mielenkiintojeni mukaan. Olin magneettitutkimuksessa,TT:ssa, päivystyksessä, natiivikuvantamisessa, leikkaussalissa ja angiografiassa töissä harjoitteluni aikana. Röntgenosaston laitteet ovat samaa tasoa tai hieman vanhempia kuin Suomalaisella röntgenosastolla ja melkein kaikki laitteet olivat GE:n laitteita, mikä helpotti niihin perehtymistä.

Työharjoittelu oli mielenkiintoista ja röntgenhoitajan työ lähes samanlaista kuin Suomessakin. Hauskaa olikin vertailla muiden ulkomaalaisten röntgenhoitajaopiskelijoiden kanssa omia koulutuksiamme. Ulkomaan vaihtoon Maltalle samaan aikaan kanssani oli tullut italialainen ja kaksi saksalaista röntgenhoitajaopiskelijaa.

Kansainvälinen vaihtoni Maltalla oli unohtumaton kokemus. Sain mahdollisuuden tutustua täysin uuteen ja erillaiseen kulttuuriin ja ihmisiin, jotka eroavat täysin suomalaisesta. Sain paljon uusia ystäviä joka puolelta Eurooppaa ja tämä olikin mahtavinta vaihdossani. Tutustuin ihmisiin eri puolilta Eurooppaa ja vietin näiden loistavien ystävien kanssa kolme kuukautta välimeren auringon alla! Maa on varmasti työharjoittelupaikkana parhaasta päästä, koska englannin kielellä pärjää niin hyvin työelämässä.

Suosittelen Maltaa lämpimästi kaikille ulkomaan vaihtoa suunnitteleville!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti