Nyt on Dublinista nähty jo aika paljon näitä tavallisimpia turistinähtävyyksiä, kuten Dublin Castle, Stephen's Green ja Temple Bar:D Mutta paljon on vielä nähtävää ja ensi viikonloppuna lähdetään ESN:n (Erasmus Student Network) järjestämälle päiväretkelle Glendalough'n maisemiin, saadaan siellä vähän esimakua siitä, miltä Irlannissa oikeasti näyttää! (Eli vihreältä, täällä kaupungissa on aika kaupunkimaista ja lähes poikkeuksetta kaikki irlantilaiset ovat olleet sitä mieltä, että maalle on päästävä mahdollisimman pian!). Odotan innolla!
Mutta niin, harjoittelukin tässä tosiaan alkoi! Maanantaina klo 9 aloitimme innokkaina kahden muun vaihtarin kanssa kolmen viikon harjoittelun St. Vincent's University Hospitalissa. Saimme hyvin lyhyen perehdytyksen radiologian osastoon, eli kävimme läpi osan kuvaushuoneista ja saimme tietää tulevat modaliteettimme näille 7 viikolle. Eri sairaaloissa on eri tapoja, mutta tässä sairaalassa opiskelijat ovat viikon jokaisella modaliteetille, eli vaihtelua tulee paljon, muttei kuitenkaan päivittäin. Aloitin jaksoni ct:llä, eli tämän kuluneen viikon olen ollut kahdella eri ct-laitteella, molemmat ovat Siemensin 64 leikkeen laitteita. Muutenkin suurin osa osaston laitteista on Siemensin, joten huoneesta toiseen meneminen on helppoa kun laitteet ovat tuttuja. Laitteisto on hyvin modernia ja tuutorimme esittelikin osastoa hyvin ylpeänä. Ensi viikolla ehdin paremmin ottamaan vähän kuviakin osastolta...
Tulevina viikkoina tulen siis olemaan monella eri modaliteetilla; ct, magneetti, leikkaussali+natiivikuvantaminen, koronaariangiografiat ja muut verisuonitutkimukset ja -toimenpiteet, mammografia ja läpivalaisu.
Ensimmäinen päivä meni aikalailla uuteen paikkaan totutellessa ja sairaalaslangin englantiversioon harjaantuessa. Nyt tiedän jo monta uutta nimitystä silkkiteipille englanniksi:D Röntgenhoitajat ovat suurimmaksi osaksi nuoria ja muistavat hyvin mitä on olla opiskelija. Osa on myös itse ollut aikoinaan ulkomailla vaihdossa, joten heiltä sai paljon hyviä vinkkejä ja tsemppiä ensimmäisiin päiviin. Ct:llä työskentely ei juuri eroa Suomen tavoista, sairaanhoitajia on ympärillä ehkä vähän enemmän ja he monesti kanyloivat potilaita, jos röntgenhoitajilla on kiirettä kuvauspuolella. Ja kiirettä on usein, koska ct:lle on pitkät jonotusajat laitteiden vähyyden ja tutkimusten suuren määrän takia. Myös tutkimukset ovat melko samanlaisia. Isoimpana erona on kystiseen fibroosin liittyvät keuhkojen low dose -tutkimukset, joita tehdään näille potilaille vuosittain ja tutkimuksia tehdään paljon, useita päivässä. Irlannissa kystinen fibroosi on tavallista yleisempi, ja siis periytyvä aineenvaihduntasairaus, jota varten on omia tutkimuskeskuksia sen yleisyyden vuoksi.
Opiskelijat eivät täällä pääse ct:llä tekemään ihan niin paljon kuin Suomessa, mutta kysyä voi aina ja aktiivinen pitää olla, samoin kuin muissakin harjoitteluissa tietysti. Pääsin lähinnä asettelemaan potilaita ja täyttämään paineruiskua, konsolilla opiskelijat eivät tee harjoittelun aikana paljoakaan. Potilaan ohjausta oli myös hyvä päästä harjoittelemaan täällä, koska esim. raskauden poissulku 12-55 -vuotiailla naisilla tarkoittaa paperitöitä! Täällä on kyselylomake jokaiselle fertiili-ikäiselle naiselle, jossa kysytään mm. viimeisistä kuukautisista ja että onko potilas varmasti tietoinen siitä, että esim. saatu sädehoito ei poissulje raskauden mahdollisuutta. Henkilöllisyys varmistetaan yleensä kahden röntgenhoitajan toimesta; potilaalta kysytään nimi, syntymäaika ja osoite. Siis kyllä, kotiosoite...Tämä meinasi alussa unohtua mutta nyt se tulee varmistettua jo automaattisesti, kysyn varmaan vielä Suomessakin potilailta osoitetietoja kun palaan!
Vielä yksi eroavaisuus on ollut tämä kuuluisa käsidesin käyttö. Osasin varautua siihen, että käsidesiä ei täällä kovasti käytettäisi, ja tottahan se on. Käsidesipulloja löytyy kyllä, harvasta paikasta, mutta kuitenkin. Röntgenhoitajat ovat kuitenkin sanoneet että sitä saa käyttää ihan niin paljon kuin itse haluaa, heillä se vaan ei ole yhtä käytetty kuin mihin olen tottunut. Käsienpesu on täällä se enemmän tehty juttu.
Eroja siis on löytynyt ja se on omalla tavallaan tosi hyvä asia, sen takiahan tänne Euroopan laidalle on tultu! Osa eroista on varmasti hyviä, osa huonoja ja osa vain yksinkertaisesti erilaisia tapoja tehdä sama asia. Ensi viikolla pääsen mukaan tekonivelleikkauksiin (katsojan roolissa toki) ja kun leikkauksia ei ole, olen natiivikuvaushuoneissa.
Eilen lauantaina olin myös yliopistolla luennoilla ja päivän aiheena oli NAI, eli non accidental injuries. Aiheesta oli luennoimassa moni eri alan ammattilainen, mm. poliisi, lastenlääkäri, patologi, röntgenhoitaja ja radiologi. Saimme siis tuhdin tietopaketin lasten kuvantamisesta ja muista tutkimuksista sellaisissa tilanteissa, joissa epäillään pahoinpitelyä. Täällä tarjotaan siis tällaisia ylimääräisiä luentopäiviä ja kaikki niihin ovat yleensä osallistuneet. Aihe oli tosi mielenkiintoinen ja luennoitsijat olivat innostuneita omasta työstään, joten ihan kiva päivä se oli! Ja opiskelijoiden motivaatiota viettää lauantaipäivää koululla pidettiin yllä myös suklaan ja teen rajattomalla jakelulla.
Nyt kun vaan vielä parantelen itseni pienestä pakollisesta vaihto-opiskelijan flunssasta niin eiköhän ensi viikkokin mene yhtä nopeasti kuin tämä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti