lauantai 31. maaliskuuta 2018

Vähiin käy

Seitsemän viikon harkka on vihdoin ohi! No okei, oli harjoittelussa kivaa, mutta pitkältä pätkältä se tuntui kun suomessa on tottunut viiden viikon harkkoihin. Yli puolet harkasta oli kivaa ja opettavaista, kun sai tehdä paljon, kun taas osa oli melko pitkästyttävää (cath lab & interventional). Olin viimeisen viikon toimenpideradiologiassa, ja siellä opiskelijan rooli oli taas kerran katsoa ja siivota. Olis voinut lopettaa harkan johonkin työntäyteisempään modaliteettiin... Anne oli vikalla viikolla harjoittelemassa röntgenkuvien ottoa ja seisomassa koronaariangioissa.  Viime viikolla oli loma, minkä takia viimeinen harkkaviikko tuntuikin tuskaiselta. Anne kävi katsastamassa Skotlannin ja minä seikkailin ympäri Irlantia.


"Tää viikko ei lopu koskaan!"

Laskettiin, että käytettiin seitsemän viikon harkan aikana kaksi vuorokautta työmatkoihin Luasissa. Siis pelkkään istumiseen! Voi vaan miettiä kuinka paljon matkaamiseen on käyttänyt aikaa kaikkien kolmen kuukauden aikana... Dublin on aivan liian iso kaupunki.

Välillä ei päässyt edes istumaan. Oi sitä iloa ja onnea kun sai 50 minuuttia seisoa ihmismassan keskellä.

Pääisäisviikonloppu menee mukavissa merkeissä: tiistain tenttiä varten on luettavana 500 sivua powerpointteja ja pari esitelmääkin pitäisi tekaista. Olis tän jäljellä olevan ajan voinut käyttää johonkin muuhunkin. Onneks lennetään suomeen vasta viimeistä vaihtoviikkoa seuraavalla viikolla, niin kerkeää vielä tehdä jotain. 😊


Reija & Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti