Monellako hakijalla nousee vilunväristyksiä jommastakummasta?
Minusta piti tulla humanisti, joten fysiikka on aiheuttanut yhden jos toisenkin harmaan hiuksen. Kun kurssien niminä on sellaisia asioita kuin säteilyfysiikka tai kliininen fysiikka, meinaa mennä pupu pöksyyn tytöllä, joka lukiossa räpiköi pakolliset fysiikat läpi ja luki lyhyen matematiikan. Yllättäen kuitenkin, fysiikka on ollut suhteellisen ymmärrettävää. Tai ainakin sen verran helppoa, että sen luoviminen on onnistunut. Ei siis pelättävää, matemaattis-luonnontieteellisesti rajoittuneet kanssaihmiset!
Kuva on ensiavun labroista, joissa opeteltiin sitomaan vuotava haava pään seudulla.
Paljonhan ammattikorkeakoulussa on kursseja, joihin moni leimaisi sanan TURHA kissankokoisin kirjaimin ja punaisella musteella ennenkuin ehditään edes ensimmäisille tunneille. Esimerkiksi kielet, tietojenhankinta, kirjoitusviestintä, kasvatustiede... Onhan näitä, asioita jotka tuntuvat siltä, ettei niiden antamia tietoja ikinä tarvitse koska ne eivät suoraan liity tulevaan ammattiin. Mutta uskokaahan, kun annitäti sanoo, että opetussuunnitelma on oikeasti jonkun asiantuntevan tahon suunnittelema. Kaikesta on hyötyä joskus. Jos ei muuten, niin saattaa saada jonkun ekstrapisteen trivial pursuitissa.
Viimeisenä tahtoisin omistaa sanasen opettajillemme.
Opettajat ovat ihania; ymmärtäväisiä, ystävällisiä, huumorintajuisia ja omistautuneita. Tärkeimpänä kuitenkin, he ovat alansa asiantuntijoita. Luentoja pitävät oikeat röntgenhoitajat, lääkärit, sairaalafyysikot, sairaanhoitajat. Koululla on mahtavat röntgenluokat, joissa opiskella mm. kuvausasetteluja ja joskus muuten vain leikkiä, esimerkkinä tämä video, jonka teimme englannintunneille ryhmätyönä.
Rohkeasti hakemaan, lapsukaiset. Röntgenhoitajan ammatti rokkaa, etenkin kun työllistymisaste on aikalailla sata.
ps. (sinkku)pojat: röntgenhoitajaopiskelijoista tyttöjä on jotakuinkin kymmenkertainen määrä poikiin nähden. Vink, vink.