Viime viikonloppuna sattui tosiaan paistamaan aurinko oikeen urakalla, joten päätettiin yhden belgialaisen vaihtarin kanssa lähteä käymään Howthissa (jonka ääntämistä reenattiin koko matka bussipysäkille). Howth on pikkuinen kalastajakylä n. 40 minuutin bussimatkan päässä Dublinin keskustasta, eli ei kovin kaukana. Silti tuntui kuin olisi matkustanut vähän kauemmaksikin, varsinkin kun noita palmuntapaisia oli joka talon pihassa ja teidenvarsilla.
Howthissa on pieni "keskusta", joka koostuu satamasta ja useista kalaravintoloista sen ympäristössä. Keskustasta kun käveli hieman kauemmas, päästiin kipuamaan ylös merkattuja kävelyreittejä aikas hienoilla merimaisemilla!
Ja koska kerran merenrannalla oltiin, niin pitihän sitä kokeilla ostereitakin! En ollut ikinä aikaisemmin syönyt ostereita ihan pelkästään asennevamman takia, mutta onneks testasin...Ajattelin tilata turvalliset neljä kappaletta noita ihanuuksia, ettei hävetä niin kovasti jos osterit eivät olekaan mun juttu:D Ja oli muuten hyviä, kai se tuoreuskin vaikutti, mutta nyt uskallan jatkossakin herkutella noilla!
Lauantaina oli siis Howth ja sunnuntaina mentiin isommalla porukalla katsastamaan Guinness Storehouse, joka löytyy jokaisen Dublin-turistin listalta. Ei täältä voi lähteä kokematta oikein kaadettua Guinnessia sen jälkeen, kun on ensin kuljettu läpi 5 kerroksen verran Guinnessin historiaa ja valmistustapaa.
Ja se harjoittelu alkaa tosiaan olla kohta loppusuoralla, viiminen viikko jo meneillään...Tuntuu oudolta, vastahan me aloitettiin tuolla sairaalalla! Näiden viimeisten viikkojen ajalle on tosiaan mahtunut angiografiaa, koronaariangioita ja nyt tällä viikolla mammografia ja natiivikuvaus. Angioissa toimenpiteet olivat aika samanlaisia kuin Suomessakin, en huomannut mitään suurempia eroavaisuuksia siltä osin. Mutta henkilökunnan koostumus oli vähän erilainen kuin mihin olin aikaisemmissa harjoitteluissa tottunut, eli sairaanhoitajat käytännössä pyörittävät angioita, heitä oli vuorossa kuutisen kappaletta ja röntgenhoitajia kaksi. St. Vincent'sissä on siis kaksi angiografiahuonetta ja molemmissa on yleensä samaan aikaan potilas. Röntgenhoitajien vastuulla on siis tietysti säteilysuojelusta huolehtiminen ja c-kaaren liikuttelu toimenpiteiden aikana - radiologi ei pääse täällä laitteen puikkoihin, toisin kuin Suomessa. Ja tosiaan sairaanhoitajat hoitavat radiologin avustamisen ja karojen ja katetrien huoltamisen ja valmistelun, mikä oli aluksi pieni pettymys, koska tykkäsin siitä aikaisemmassa harkassani...Mutta oli hyvä nähdä toisenlainen asetelma toimenpiteissä.
Opiskelijat eivät pääse angioissa tekemään kovin paljon, ensimmäinen päivä menee sivusta seuratessa ja seuraavana päivänä pääsee jo sitten liikuttamaan c-kaarta. Tuolla toivoi aina, että päivän aikana listan yleisin toimenpide olisi "PICC line insertion", koska noita keskuslaskimokatetrien asennuksia saamme me opiskelijatkin kuvailla itsenäisesti, ilman että röntgenhoitaja on huoneessa mukana. Muita toimenpiteitä tai tutkimuksia saimme seurata sivusta, mutta silloinkin jotkut röntgenhoitajat kertoivat mielellään tutkimuksesta ja mitä milloinkin tapahtuu, eli ei siellä ihan ulkopuoliseksi jäänyt!
Cath Lab, eli koronaariangiot olivat edessä seuraavalla viikolla. Siellä työskenteli röntgenhoitaja, joka piti meille samasta aiheesta kurssin koululla ennen harjoittelun alkua, joten pientä jännitystä oli ilmassa, muistaako mitä kaikkea siellä luennoilla olikaan opetettu:D Mutta ihan hyvin meni, alussa oli vähän kertaamista noiden sepelvaltimoiden kanssa, mutta ihanan kärsivällisesti tuolla käytiin kuvia läpi niin että varmaan oppi että missä se LCX nyt kulkeekaan kun kuvataan jostain tietystä projektiosta...Koronaariangiografioita saivat opiskelijatkin kuvata, mutta vieressä oli kyllä koko ajan röntgenhoitaja, koska se tahti millä ne projektiot vaihtuvat on toisinaan aika hurja ja välillä tuntui, että pöydässä oli liikaa nappuloita. Mutta kivan haastavaa oli ja nyt on tullut paljon lisää ymmärrystä sepelvaltimoiden kuvantamisesta ja toimenpiteistä! Ja varsinkin siitä anatomiasta..
Cath Lab -viikolla piti löytää myös jokin tapausselosteen aihe, josta tehdään tämän viikon aikana 20 dian esitys, johon nauhoitetaan jokaiseen diaan 20 sekunnin selostus. Tällä viikolla ollaan siis jännän äärellä, mitähän tosta tulee!
Ja nyt tämä viimonen viikko kuluu mammografioiden ihmeellisessä maailmassa ja lisäksi natiivipuolella, koska Irlannissa opiskelijat eivät normaalisti tee harjoitteluissa lainkaan mammografioita, vaan siihen sitten erikoistutaan työelämässä jos kyseinen homma kiinnostaa. Seurasin nämä kaksi päivää vierestä, kun röntgenhoitaja kuvasi ja yritin olla muilla tavoilla mahdollisimman paljon avuksi. Täällä monet röntgenhoitajat ovat olleet hämmästyneitä siitä, miten monipuolista meillä Suomessa tämä koulutus on, kun opiskelijatkin pääsevät tekemään niin paljon...Loppuviikon vietän sitten natiivikuvantamisen puolella, jossa pääsee sitten tekemään ihan itsenäisesti, ihan niin paljon kuin vain haluaa ja ehtii;)
tiistai 8. maaliskuuta 2016
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Galway
Viime viikko oli taas opiskelua koululla täydellä teholla; luentoja piti mm. sairaalamaailmassa työtä tekevä asianajaja, joka kertoi mitä tapahtuu oikeudessa silloin, kun todistajaksi pyydetään esim. röntgenhoitaja (eli kun epäillään vaikka lapsen pahoinpitelyä). Esseitä pitäisi kirjoitella ct-kurssia ja oikeuslääketieteellisen kuvantamisen kurssia varten joten käytiin läpi ohjeistuksia niitä varten. Täällä tuo esseiden kirjoittaminen on aika tarkkaa puuhaa ja jokaisen kirjallisen työn mukaan pitää liittää lomake, jossa kerrotaan esseen sanamäärä ja allekirjoitetaan lupaus siitä että työ ei ole plagiaatti. 2000-3000 sanaa tuntuu olevan aika tavallinen määrä näissä töissä joita tullaan tekemään, joten ehkä näistä selvitään! Opettajat tietysti myös tietävät että vieraalla kielellä kirjoittaminen on aina vähän erilaista kuin sillä omalla äidinkielellä työskentely, joten kielioppivirheistä ym. ei tarvitse niin stressata...Varsinaisia kokeita on tulossa viimeisellä viikolla 2 kipaletta, mutta niistäkin on kuulemma yleensä päästy aina kerrasta läpi.
Tällä viikolla jatkuikin sitten taas harjoittelu sairaalalla. Vietin tämän viikon läpivalaisussa, jota en olekaan paljon Suomen harkoissa tehnyt niiden vähäisen määrän takia. Irlannissakin on vähennetty läpivalaisututkimusten määrää ja niitä on keskitetty tiettyihin sairaaloihin, kuten nyt vaikka juuri tähän mun sairaalaan! Päivät olivat monesti melko vajaita, potilaita oli aamupäivästä 3-4 ja iltapäivällä ei toisinaan yhtään, joten loppupäivä vietetään natiivipuolella. Pari päivää loppuviikosta oli kyllä ihan täyteen buukattuja klo 17 asti, mutta se ei ole kovin tavallista..."Barium swallow" oli se työlistalla tavallisimmin näkyvä tutkimus ja niitä sai näin opiskelijana tehdä ihan itsenäisesti, muita sitten vähän enemmän opastettuna. Ja siis radiologi hoitaa itse läpivalaisun, röntgenhoitaja avustaa potilasta ja valmistelee hänet tutkimukseen ja tarvittaessa ottaa läpivalaisukuvaa radiologin pyytäessä. Nielemisfunktion tutkimista varten potilaille syötettiin bariumissa uitettuja vaahtokarkkeja, joita syötettiin mielellään myös opiskelijoille - ei yhtään huono motivaatiokeino ainakaan mun mielestä:D
Perjantaisin täällä loppuu harjoittelu tavallisestikin jo 12:30, mutta tällä viikolla poistuttiin paikalta jo ennen puoltapäivää jotta ehdittiin keskustaan ja bussiin kohti Galwayta! Oltiin odotettu tätä viikonloppumatkaa jo kauan, koska kaikki kehuvat Galwayta kaupunkina ja tietysti myös meidän toista kohdetta Cliffs of Moheria. Maksettiin yhteensä reissusta majoituksineen ja opastettuine kierroksineen 100 €. Meitä vaihtareita lähti matkaan kaikkiaan 11, mukaan tulivat myös pari uutta opiskelijaa, jotka tekevät täällä vain harjoittelua. Edessä oli siis kaksi yötä Galwayssa ja opastettu bussikierros parissa pienessä kylässä ja matkan pääkohteena Cliffs of Moher.
Bussimatka Galwayhin, eli aivan Irlannin toiselle laidalle, kesti 2,5h. Perjantaille ei oltu suunniteltu mitään reissua, vaan kävimme viemässä tavarat ihanaan pieneen bed & breakfastiin ja loppuilta vietettiin kierrellen kaupungin keskustaa ja syöden thairuokaa.
Lauantaiaamu alkoi perinteisellä irlantilaisella aamiaisella, eli kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja pannukakkua. Ja tietysti teetä maidolla. Majapaikan emäntä oli sympaattinen vanha rouva, joka huolehti kyllä tarkkaan että jokainen sai aamulla syötyä tarpeeksi paljon!
Kun tuhti aamupala oli saatu nautittua, lähdettiin bussilla kohti Munsterin provinssia ja sen pieniä kyliä. Bussissa meitä opasti kuski, joka paikallisena osasi kertoa vaikka mitä Galwaysta ja Irlannista yleensäkin, vahvalla aksentilla ja irlantilaisella huumorilla höystettynä. Ja tavalliseen tapaan matka alkoi pahoittelulla huonosta sateisesta säästä (vaikka kukaan ei kai tullut tänne ottamaan aurinkoa muutenkaan?). Maisemat ja rakennukset olivat kyllä ihan erilaisia verrattuna Dubliniin ja tuulikin pääsi ihan uudelle tasolle siellä valtameren rannalla. Maaseutumaisema oli karulla tavalla kaunista ja niitä lampaita oli kyllä oikeesti ihan joka paikassa:D Ja sitten ne ihanat pienet kylät! Yhtäkkiä peltomaisema saattoi muuttua pieneksi kokoelmaksi pikkuisia valkoisia taloja ja värikkäitä kauppoja. Pysähdyttiin useampaan kertaan ottamaan kuvia ja muuten vaan ihastelemaan mm. vanhoja linnoja.
Dunguaire Castle
Lounasaikaan pysähdyttiin pieneen Doolinin kylään, jossa nautittiin pubiruokaa ja suosittua paikallista suklaata ja fudgea, joita myytiin pienessä sinisessä kaupassa joka pursuili ihmisistä. Tämä siksi, että jokainen turisteilla ladattu bussillinen on saanut matkan aikana tietoiskun liian kalliista ja herkullisesta suklaasta ja muista herkuista, joita on pakko ostaa!! Ja tottakai ostettiin, eikä kaduta:D
Seafood chowder; täältä ei voinut lähteä syömättä mereneläviä jossain muodossa, ja olihan toi nyt ihan älyttömän hyvää, simpukoita ja erilaisia kaloja kuuman kermaisen keiton muodossa...Ja pubiruoka valmistuu nopeasti, tilattiin ja saatiin ruoat pöytään reippaasti alle 10 minuutissa, koska turistien takia tarjoilijat haluavat että ruokailijat liikkuvat nopeasti sisään ja ulos. Palvelu ei silti kärsi tippaakaan!
Lounaan jälkeen sade näytti pahenevan, mutta onneksi kallioille oli vielä vartin bussiajelu jonka aikana oli toiveissa saada vähän edes stoppia sateelle. Ja loppuihan se! Päästiin parkkipaikalle ja bussikuski varoitti meitä voimakkaasta tuulesta; sateenvarjoa ei missään nimessä kannata ottaa mukaan kallioiden päälle, ellei sitten halua päätyä maijapoppastyylillä Atlanttiin. Hatut ja liian kevyesti sidotut huivit kannatti myös jättää suosiolla bussiin. Ja aika äkkiä kyllä alettiin huomaamaan varoitteluiden syy, en tiennyt tuulesta mitään ennen tätä!:D Mutta oli se hienoa päästä paikkaan, jota olin katsellut vain kuvista ennen matkaa. Sumua oli jonkin verran ilmassa, mutta näimme onneksi kuitenkin tarpeeksi paljon. Siellä kallion reunalla tunsi itsensä aika pieneksi...
Postikorttimaisema! Paitsi että ne kuvat kai yleensä otetaan kesäisin, eikä näin helmikuussa...Mutta upea paikka joka tapauksessa.
Meille sanottiin että Cliffs of Moher -reissupäivä on täysin hyväksyttävä syy huonolle hiuspäivälle.
Iltapäivälle lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Galwayta, jossa mentiin syömään (tällä kertaa italialaista) ja katsastamaan Galwayn yöelämää näiden kaikkien hienojen eurooppalaisten kanssa. Galway on opiskelijakaupunki ja tällä viikolla loppuu opiskelijoiden "Rag Week", joten keskusta oli ihan täynnä!
Mahtava reissu takana, nyt olisi kuitenkin sitten paluu arkeen ja ct-esseen naputtelua edessä vielä tänä iltana, koska palautus on huomenna ja opiskelijamaiseen tapaan töitähän ei voi palauttaa liian paljon etukäteen... Huomenna virkeänä harjoitteluun, tuleva viikko menee angiografioiden parissa!

lauantai 30. tammikuuta 2016
Saari tutuksi!
Vaikka tekstien pääpaino onkin ollut opiskelussa, niin kyllähän tänne Irlantiin on tultu tekemään paljon muutakin! Kun tänne tuli, oli mielikuvissa lähinnä vihreä luonto, loppumaton sade, Guinness ja vasemmanpuoleinen liikenne. Tässä ekan kuukauden aikana on kuitenkin huomannut, että irlantilaisuuteen kuuluu paljon muutakin, yllättäen...
Urheiluhan on Irlannissa tärkeä juttu, niistä tärkeimpänä ja melkein uskonnon tasolla on Gaelic Games. Gaelic Games tarkoittaa kolmea perinteistä irlantilaista lajia, jotka ovat olleet olemassa reippaat tuhat vuotta eikä loppua näy. Joitain muutoksia on pelien sääntöihin tullut, mutta periaate on pysynyt muuttumattomana koko tämän ajan. Lajit ovat hurling (naisten versio on nimeltään camogie), gaelic football (jossa käytetään jalkojen lisäksi käsiä) ja handball, joka ei muistuta millään lailla suomalaisille tuttua versiota, vaan lähinnä squashia ilman mailaa. Meille järjestettiin tutustumispäivä Experience Gaelic Games -keskukseen, jossa pääsimme harjoittelemaan näitä kolmea peliä ja kuulemaan hieman pelien merkityksestä irlantilaisille. Täällä ei kukaan valitse esim. omaa hurling-joukkuettaan, vaan siihen synnytään - oman naapuruston hurling-klubi on ainoa oikea vaihtoehto. Pelaajat, huiputkaan, eivät saa minkäänlaista palkkaa, vaan suurimmillakin hurlingtähdillä on ns. tavallinen päivätyö pelaamisen ohella. Omaa klubia kannatetaan intohimoisesti!
Välineurheilua parhaimmillaan, meille annettin mailaksi tuollainen kevyt muovinen "hurl", kun aidot oikeat ovat puisia ja painavia. Ja hurlinghan on siis maailman nopein pallopeli nurmikentällä, näin meille sanottiin...Meidän versio oli jotain ihan muuta, mutta kivaa oli:D
Tällä viikolla käytiin myös tutustumassa irlantilaisiin kansantaruihin National Leprechaun Museumissa, jossa "opas" oli oikeastaan näyttelijä, joka huoneesta toiseen siirryttäessä kertoi erilaisia tarinoita keijuihin ja haltioihin liittyen. Osallistuttiin iltaversioon, jossa kerrottiin tarinoiden oikea kulku ja karmea totuus keijuista....Älkää tuomitko ennen kuin koette sen itse, se oli oikeesti ihan hieno kokemus:D Irlantilaiset ovat tosi taikauskoisia ja se näkyy vieläkin mm. joidenkin ovien yläpuolella olevista hevosenkengistä, joiden tarkoitus on pitää keijut pois kodeista. Irlantilaisissa kansantaruissa kun mikään satu ei lopu onnellisesti, vaan aina joku kuolee. Museossa on siis myös päiväkierroksia, joissa näitä tarinoita ei kerrota, vaan keskitytään vain niihin iloisiin punalakkisiin tontun näköisiin otuksiin. Sanotaanko että saatiin hyvää taustaa irlantilaiselle sielunmaisemalle tuon illan jälkeen!
Lauantai vietettiin Erasmus-porukalla County Wicklow'ssa, johon matkasimme puolisen tuntia bussilla Dublinista. Ensin suuntana oli Sugarloaf Mountain, jonka huipulle kiivettiin erittäin kovan tuulen saattelemana. Aurinko paistoi koko päivän eikä satanut yhtään, ihan älyttömän hyvä tuuri!! Huipulle oli matkaa n. 500 metriä, mutta tuuli teki kiipeämisestä aika mielenkiintoista, onneksi ei ollut kiire mihinkään. Maisemat olivatkin sitten kapuamisen arvoisia, nyt ymmärrän miksi meitä niin patistettiin lähtemään Dublinin ulkopuolelle. On tää vaan mahtavan kaunis paikka!
Rinnettä alas tultaessa tuulikin kääntyi mukavasti meitä vastaan ja hidasti vielä entisestään etenemistä! Huomenna voi reisissä olla tuntemuksia, veikkaisin. Mutta ei haittaa! Seuraavaksi jatkettiin bussimatkaa kohti Glendaloughta, joka tarkoittaa kahden järven laaksoa. Siellä on erilaisia kävelyreittejä korkeiden mäkien päällä ja järvien ympäristössä ja paljon ikivanhojen kirkkojen ja muiden kivirakennusten raunioita. Ja ah ne maisemat, kyllä se ruoho vaan on ihan tosissaan vihreämpää täällä, ihan siis noin niinkun kirjaimellisesti! Kuvista se kaikki ihanuus ei vaan ihan täysin välity, mutta pääasia kai on, että omin silmin pääsin näkemään;) Pari tuntia meillä oli aikaa kierrellä ja ihmetellä erilaisia reittejä, kunnes bussi kääntyi takaisin kohti Dublinia. Ja siis tuosta päivän reissusta maksettiin kaikkiaan 10€, joten näille lähtee kyllä mielellään mukaan! Jos on yhtään luonnossa viihtyvää tai metsähöperöä sorttia, niin en voi muuta kuin suositella...
Vihreällä saarella life is going grand, uusia seikkailuja odotellessa!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Harjoittelua ja viikonloppuluentoja
Huh, tässä alkaa aika mennä turhan nopeasti, kohta jo ensimmäinen kuukausi ohi! Vaihdossa ollessa kyllä löytää itestään sen aktiivisemman puolen aika helposti, kun suurimmalle osalle illoista ja päivistä on jotain ohjelmaa ja nytkin on jo monta viikonloppua suunniteltu etukäteen. Kolme kuukautta tuntuu aika hyvältä ajalta nähdä ja tehdä monia asioita, eikä ainakaan vielä tunnu siltä, että aika menisi liian nopeasti eikä ehtisi tehdä kaikkea mitä haluaa.
Nyt on Dublinista nähty jo aika paljon näitä tavallisimpia turistinähtävyyksiä, kuten Dublin Castle, Stephen's Green ja Temple Bar:D Mutta paljon on vielä nähtävää ja ensi viikonloppuna lähdetään ESN:n (Erasmus Student Network) järjestämälle päiväretkelle Glendalough'n maisemiin, saadaan siellä vähän esimakua siitä, miltä Irlannissa oikeasti näyttää! (Eli vihreältä, täällä kaupungissa on aika kaupunkimaista ja lähes poikkeuksetta kaikki irlantilaiset ovat olleet sitä mieltä, että maalle on päästävä mahdollisimman pian!). Odotan innolla!
Mutta niin, harjoittelukin tässä tosiaan alkoi! Maanantaina klo 9 aloitimme innokkaina kahden muun vaihtarin kanssa kolmen viikon harjoittelun St. Vincent's University Hospitalissa. Saimme hyvin lyhyen perehdytyksen radiologian osastoon, eli kävimme läpi osan kuvaushuoneista ja saimme tietää tulevat modaliteettimme näille 7 viikolle. Eri sairaaloissa on eri tapoja, mutta tässä sairaalassa opiskelijat ovat viikon jokaisella modaliteetille, eli vaihtelua tulee paljon, muttei kuitenkaan päivittäin. Aloitin jaksoni ct:llä, eli tämän kuluneen viikon olen ollut kahdella eri ct-laitteella, molemmat ovat Siemensin 64 leikkeen laitteita. Muutenkin suurin osa osaston laitteista on Siemensin, joten huoneesta toiseen meneminen on helppoa kun laitteet ovat tuttuja. Laitteisto on hyvin modernia ja tuutorimme esittelikin osastoa hyvin ylpeänä. Ensi viikolla ehdin paremmin ottamaan vähän kuviakin osastolta...
Tulevina viikkoina tulen siis olemaan monella eri modaliteetilla; ct, magneetti, leikkaussali+natiivikuvantaminen, koronaariangiografiat ja muut verisuonitutkimukset ja -toimenpiteet, mammografia ja läpivalaisu.
Ensimmäisen päivän pakollinen selfie ja St. Vincent'sin sisäänkäynti, jossa kaiuttimista kuuluu taukoamatta valistusviesti käsidesin käytöstä sairaalan osastoilla.
Ensimmäinen päivä meni aikalailla uuteen paikkaan totutellessa ja sairaalaslangin englantiversioon harjaantuessa. Nyt tiedän jo monta uutta nimitystä silkkiteipille englanniksi:D Röntgenhoitajat ovat suurimmaksi osaksi nuoria ja muistavat hyvin mitä on olla opiskelija. Osa on myös itse ollut aikoinaan ulkomailla vaihdossa, joten heiltä sai paljon hyviä vinkkejä ja tsemppiä ensimmäisiin päiviin. Ct:llä työskentely ei juuri eroa Suomen tavoista, sairaanhoitajia on ympärillä ehkä vähän enemmän ja he monesti kanyloivat potilaita, jos röntgenhoitajilla on kiirettä kuvauspuolella. Ja kiirettä on usein, koska ct:lle on pitkät jonotusajat laitteiden vähyyden ja tutkimusten suuren määrän takia. Myös tutkimukset ovat melko samanlaisia. Isoimpana erona on kystiseen fibroosin liittyvät keuhkojen low dose -tutkimukset, joita tehdään näille potilaille vuosittain ja tutkimuksia tehdään paljon, useita päivässä. Irlannissa kystinen fibroosi on tavallista yleisempi, ja siis periytyvä aineenvaihduntasairaus, jota varten on omia tutkimuskeskuksia sen yleisyyden vuoksi.
Opiskelijat eivät täällä pääse ct:llä tekemään ihan niin paljon kuin Suomessa, mutta kysyä voi aina ja aktiivinen pitää olla, samoin kuin muissakin harjoitteluissa tietysti. Pääsin lähinnä asettelemaan potilaita ja täyttämään paineruiskua, konsolilla opiskelijat eivät tee harjoittelun aikana paljoakaan. Potilaan ohjausta oli myös hyvä päästä harjoittelemaan täällä, koska esim. raskauden poissulku 12-55 -vuotiailla naisilla tarkoittaa paperitöitä! Täällä on kyselylomake jokaiselle fertiili-ikäiselle naiselle, jossa kysytään mm. viimeisistä kuukautisista ja että onko potilas varmasti tietoinen siitä, että esim. saatu sädehoito ei poissulje raskauden mahdollisuutta. Henkilöllisyys varmistetaan yleensä kahden röntgenhoitajan toimesta; potilaalta kysytään nimi, syntymäaika ja osoite. Siis kyllä, kotiosoite...Tämä meinasi alussa unohtua mutta nyt se tulee varmistettua jo automaattisesti, kysyn varmaan vielä Suomessakin potilailta osoitetietoja kun palaan!
Vielä yksi eroavaisuus on ollut tämä kuuluisa käsidesin käyttö. Osasin varautua siihen, että käsidesiä ei täällä kovasti käytettäisi, ja tottahan se on. Käsidesipulloja löytyy kyllä, harvasta paikasta, mutta kuitenkin. Röntgenhoitajat ovat kuitenkin sanoneet että sitä saa käyttää ihan niin paljon kuin itse haluaa, heillä se vaan ei ole yhtä käytetty kuin mihin olen tottunut. Käsienpesu on täällä se enemmän tehty juttu.
Eroja siis on löytynyt ja se on omalla tavallaan tosi hyvä asia, sen takiahan tänne Euroopan laidalle on tultu! Osa eroista on varmasti hyviä, osa huonoja ja osa vain yksinkertaisesti erilaisia tapoja tehdä sama asia. Ensi viikolla pääsen mukaan tekonivelleikkauksiin (katsojan roolissa toki) ja kun leikkauksia ei ole, olen natiivikuvaushuoneissa.
Eilen lauantaina olin myös yliopistolla luennoilla ja päivän aiheena oli NAI, eli non accidental injuries. Aiheesta oli luennoimassa moni eri alan ammattilainen, mm. poliisi, lastenlääkäri, patologi, röntgenhoitaja ja radiologi. Saimme siis tuhdin tietopaketin lasten kuvantamisesta ja muista tutkimuksista sellaisissa tilanteissa, joissa epäillään pahoinpitelyä. Täällä tarjotaan siis tällaisia ylimääräisiä luentopäiviä ja kaikki niihin ovat yleensä osallistuneet. Aihe oli tosi mielenkiintoinen ja luennoitsijat olivat innostuneita omasta työstään, joten ihan kiva päivä se oli! Ja opiskelijoiden motivaatiota viettää lauantaipäivää koululla pidettiin yllä myös suklaan ja teen rajattomalla jakelulla.
Nyt kun vaan vielä parantelen itseni pienestä pakollisesta vaihto-opiskelijan flunssasta niin eiköhän ensi viikkokin mene yhtä nopeasti kuin tämä!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Opiskelu alkaa
Tiistaina tosiaan alkoi sitten virallisesti opiskelu orientaatiopäivän merkeissä. Olin onneksi käynyt kämppäkavereideni kanssa tutustumassa kampusalueeseen jo maanantaina, joten löysin jopa oikeaan rakennukseen aamulla. UCD:n kampusalue kun on melkoisen iso, ei voi oikein TAMKia verrata tähän! Pääsin tutustumaan muihin Erasmus-opiskelijoihin ja paikallisiin opiskelijoihin, joiden kanssa opiskelemme tiiviisti nämä seuraavat kolme kuukautta. Tänä vuonna vaihto-opiskelijoita tuli kuulemma erityisen paljon, mistä oltiin iloisia. Meitä on nyt sitten Suomen lisäksi Belgiasta, Hollannista, Kreikasta ja Portugalista. Meille tullaan järjestämään paljon erilaista toimintaa opiskelijoiden ja Erasmus-ohjelman puolesta, joten tylsyys ei ainakaan pääse iskemään ja great craic on taattu!
Yliopiston alueelta löytyy tämän lammen lisäksi vielä neljä samanlaista, yksi niistä on tosin "salainen", joten saa nähdä ehdinkö löytää sitä näiden kuukausien aikana....Ja tässä lammikossa asustaa kaksi joutsenta! Niitä en valitettavasti saanut aamulla kuvaan mukaan, mutta ovat kuulemma aika isoja staroja kampusalueella.
Harjoittelusairaalammekin on jaoteltu tarkoituksella siten, että joka paikassa olisi tasainen määrä sekä vaihtareita että UCD:n omia opiskelijoita. Kävimme läpi muutamia käytännön asioita opiskelusta ja kursseista ja saimme tietää tulevat harjoittelupaikkamme. Minulle osui St. Vincent's University Hospital (UCD:n virallinen yhteistyösairaala), josta en ole ainakaan vielä kuullut muuta kuin hyvää! Kuulemma siellä on ainakin upouudet laitteet ja mukava henkilökunta.
Saimme tietää lukujärjestyksemme vaihdon ajalle ja aloitamme nyt luennoilla tämän kahden ensimmäisen viikon ajan. Siitä jatkamme sitten kolmen viikon harjoittelujaksolle sairaaloihin ja sitten taas vuorotellen opiskelua ja harjoittelua. Tuleva harjoittelupaikkani on lähellä yliopistoa, joten selviän onneksi yhden bussilinjan opettelulla niistä jaksoista! Julkinen liikenne toimii Dublinissa tosi hyvin, joten täällä voi oikeastaan asua missä päin kaupunkia tahansa ja päästä silti aika kivuttomasti kulkemaan yliopistolle kellonajasta riippumatta. Kävimme hankkimassa Leap Cardit, joilla pääsemme käyttämään busseja vähän normaalia edullisemmin.
Tiistaina syötiin koulutusohjelman tarjoama erittäin irlantilainen opiskelijalounas.
Tänään keskiviikkona alkoivat luennot ja päivän aiheena oli sydämen anatomia/fysiologia sekä koronaariangiografiat (jotenkin hirmu sopiva aihe eilisen jälkeen). Pari luentoa oli myös annostasoista koronaariangioissa ja miten niihin voi vaikuttaa. Irlannissa röntgenhoitaja hoitaa pääasiassa c-kaaren liikuttelun tutkimusten ja toimenpiteiden aikana ja kardiologia avustaa sairaanhoitaja. Röntgenhoitajan tulee siis olla hyvin perillä sydämen anatomiasta, koronaarisuonten sijainnista ja niistä projektioista, joilla kardiologi parhaiten pääsisi halutun suonen näkemään. Päivän jälkeen oli pientä uupumusta ilmassa, lähinnä sen takia että tämä oli ensimmäinen täysi luentopäivä taas loman jälkeen, vieraalla kielellä hyöstettynä. Hyvin kuitenkin ymmärsin luennoitsijoita,vahvasta aksentista huolimatta, ja aihe oli kuitenkin aikalailla vanhan tiedon kertausta.

lauantai 2. tammikuuta 2016
Seikkailu vihreällä saarella alkaa!
Moi! Täällä kirjoittelee Katja, kolmannen vuoden röntgenhoitajaopiskelija. Tänään lähti käyntiin 3 kuukautta kestävä ERG-ohjelman kautta järjestetty opiskelijavaihtoni Irlannissa. Ei toki vielä täydellä teholla, vaan lähinnä viikonlopun ajan tuntumaa ottaen irlantilaiseen elämäntapaan ja uuteen "kotiin". Saavuin siis tänään Saksan kautta Dubliniin, Irlantiin, missä asun kahden paikallisen opiskelijan kanssa aivan kaupungin keskustan tuntumassa.
Huoneen asunnosta sain hyvällä tuurilla - opiskelija, joka tämän huoneen minulle alivuokrasi, oli itse lähdössä täsmälleen samaan aikaan itse vaihtoon ja oli ilmoittanut vapaasta huoneesta yliopiston kv-koordinaattoreille, joilta sitten sain siitä tiedon. Muuten asunnon metsästäminen olisi voinut olla jotain ihan muuta kuin helppoa, vaihtareita tulee pieneen Irlantiin paljon ympäri maailmaa ja sitten pitäisi vielä omillekin opiskelijoille riittää asuntoja/huoneita. Eli jos halukkuutta Irlannin-vaihtoon on, niin asuntoasioita ei kannata jättää viime tippaan eikä luottaa siihen että kampusalueelta löytyisi majoitusta!
Ensimmäinen asia johon täällä kiinnitin huomiota oli ihmisten ystävällisyys. Ja siis sillä en tarkoita mitään suomalaistenkin osaamaa peruskohteliasta käytöstä, vaan jotain aivan muuta. Enkä usko että osui vain hyvä tuuri tälle päivälle! Taksikuski, jolle annoin tulevan majapaikkani osoitteen, esimerkiksi pysäköi taksin kadunvarteen, lähti kävellen varmistamaan oikean rappukäytävän ja odotti, kunnes näki että tosiaan pääsin oikeaan osoitteeseen. Tuota ennen hän toki kierrätti lähimmän bussipysäkin kautta, josta pääsisin maanantaista lähtien kulkemaan yliopistolle (ja vähensi matkan loppusummasta sen pienen lisämutkan verran). Samanlainen huomioonottaminen jatkui kämppäkavereiden kanssa, jotka vaikuttavat ihan huipputyypeiltä!
Tuli siis kaikinpuolin tervetullut olo ja tästä on kiva aloittaa sitten se opiskelupuolikin University College Dublinissa. Siellä meille Erasmus-opiskelijoille kuuluu kolme opiskeltavaa "moduulia"; Interventional radiography, Technology of radiography/advanced computed tomography ja Forensic radiography. Jokaiseen osioon kuuluu sekä teoriaa koululla että käytännön harjoittelua yhdessä viidestä Dublinin alueen sairaalasta.

tiistai 15. joulukuuta 2015
Moniammatilliset päivät röntgenissä
Tampereen
ammattikorkeakoulussa järjestettiin vuoden 2015 aikana kolme terveysalan moniammatillista
toimintapäivää, jossa röntgenhoitajaopiskelijat olivat mukana. Jokainen toimintapäivä
toteutettiin kaksi kertaa peräkkäisinä päivinä saman sisältöisenä, jotta
mahdollisimman moni opiskelija pääsi osallistumaan. Keväällä ja marraskuussa päivien
potilaat röntgenin näkökulmasta olivat vuodeosastopotilaita, elokuussa potilaita
oli vain yksi, pudonnut tapaturmapotilas. Marraskuussa mukana oli myös Tampereen
yliopiston lääketieteen opiskelijoita. Kaikkien kolmen päivän yhtenä
yhdistävänä teemana oli moniammatillinen vuorovaikutus. Moniammatilliset päivät
mahdollistivat tutustumisen muiden ammattiryhmien toimintaan. Röntgenissä
kävikin bioanalyytikko-, fysioterapia- ja sairaanhoitajaopiskelijoita
tutustumassa röntgenin toimintaan ja saamassa näkökulmaa säteilyturvallisuuteen.
Moniammatillisilla
harjoittelupäivillä on tulevaisuudessa entistä suurempi merkitys
röntgenhoitajaopiskelijoiden oppimisen kannalta. Valtakunnallisesti
terveydenhuollossa on suuntana pienten kuvantamisyksikköjen sulautuminen isompiin
yksiköihin. Tämä johtaa siihen, että kaikille röntgenhoitajaopiskelijoille ei riitä
pienempiä harjoittelupaikkoja. Perinteisesti Tampereen ammattikorkeakoulussa opetussuunnitelma
on rakennettu niin, että opintojen alussa ammattitaitoa edistävät harjoittelut
toteutuvat pienissä kuvantamisyksiköissä, lähinnä perusterveydenhuollossa. Opintojen
edistyessä röntgenhoitajaopiskelijat harjoittelevat isommissa
kuvantamisyksiköissä, erikoissairaanhoidosta tai yksityisellä sektorilla eri
modaliteeteilla. Opintojen alkuvaiheessa röntgentutkimusten suorittaminen on
hitaampaa ja vain harjoittelulla saadaan toimintaa sujuvammaksi. Moniammatillisissa
päivissä röntgenhoitajaopiskelijat saavat harjoitusta ja kokemusta röntgentutkimusten
suorittamiseen ja toisaalta myös vakavasti sairaiden tai loukkaantuneiden
potilaiden kuvantamiseen, turvallisesti. Moniammatillisten päivien yhtenä
hyvänä puolena onkin se, että opiskelijan on turvallista epäonnistua, oikeissa
potilastilanteissa riskien vuoksi harjoittelu ei aina ole mahdollista.
Moniammatillisissa päivissä
kaksi röntgenhoitajaopiskelijaa työskentelivät röntgenluokassa tehden lähetteen
mukaisia röntgentutkimuksia, luonnollisesti ilman exponointia. Toisin sanoen
röntgenhoitajaopiskelijat ohjasivat potilasta ja hänen saattajaansa, asettelivat
potilaan mutta eivät exponoineet. Röntgenhoitajaopiskelijat pääsivät
turvallisessa ympäristössä harjoittelemaan työpäivän suunnittelua ja tekemään
itsenäisesti valintoja, joita ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa voisi
pohtia yhdessä ohjaavan röntgenhoitajan kanssa.
Moniammatilliset päivät
on toteutettu simulaatiopedagogiikan periaatteita noudattaen. Kaupin
kampukselle onkin valmistumassa Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen
yliopiston ja PSHP:n yhteistyössä uusi kliinisten oppimisympäristö, jossa
tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja mm. yhteisopetuksen ja
yhteisharjoitusten keinoin. Röntgenhoitajakoulutus on mukana suunnittelemassa
uusia tiloja, joten simulaatiopedagogiikka tulee entistä vahvemmin mukaan
röntgenhoitajakoulutukseen, opetussuunnitelmatasollakin.
Hyvää Joulua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)