Boa noite!

Heipä hei täältä yövuoron huuruista! Kolme viikkoa enään reissua jäljellä ja pikkuhiljaa alkaa tulla ahdistus kotiin paluusta. Olen päässyt tekemään muutaman vuoron ”operating roomissa” eli vapaasti käännetynä leikkaussalissa. Useita vuoroja minulla on kyllä leikkaussaliin ollut, mutta työvuorot ovat päivystys luontoisia, joten on tuurista kiinni pääseekö vuorossa itse asiaan. Leikkaussalissa käytetään apuna C-kaarta, jonka käytöstä vastaa röntgenhoitaja. Apulaisia ei ole mukana leikkaussalissa. Itse olen päässyt vuoroissani seuraamaan lonkka proteesin laittoa sekä ranteen operointia. Leikkaussaleissa on omaan silmään hyvät aseptiset käytännöt, enkä kovinkaan paljon huomannut eroja suomen aseptiseen työskentelyyn.

Toisessa natiivikuvaushuoneessa on myös ortopantomagrafialaite sekä kefalometria. Muutamassa panoraamakuvauksessa olen ollut mukana, sillä kuvauksen ovat melko harvinaisia täällä. Kuvaukset kuuluvat yleensä hammasklinikoille. Yhtään kefalometriaa ei ole tullut omien vuorojeni aikana.

Teen tutkimuksia osastolla jo aika itsenäisesti. Monesti olen kahdestaan apulaisen kanssa tekemässä natiivitutkimuksia, mutta ohjaaja on aina kuitenkin nurkan takana, mikäli minulla tulee jotain kysyttävää. Tämä viikko oli norjalaisen vaihtarin/kämppikseni viimeinen viikko sairaalalla, viimeiset viikot hän työstää opinnäytetyötään. Hänen ”tilalleen” tulikin erasmusvaihtari Italiasta viime viikolla. Italian röntgenhoitajakoulutus kuulostaa tosi samantyyppiseltä kuin mitä se on suomessa.

Yhteiselo uudessa asunnossa vaihtarikämppikseni kanssa on sujunut loistavasti. Asunnon paras asia on ehdottomasti kattoterassi! Sinne on huomennakin hyvä kömpiä suoraan yövuorosta jatkamaan unia aurinkoon! Ensi viikkolla äitini sekä tätini tulevat alkuviikosta luoksemme kyläilemään. Loppuviikosta Irlannissa vaihdossa oleva luokkalaiseni tulee myös kyläilemään meidän luonamme. Heidän lähdettyään on enään kaksi viikkoa kotiin paluuseen, apua miten aika menee nopeaa.. Viimeiset kaksi viikkoa vaihdostani on omistettu mammografiatutkimuksille.

Norjalainen vaihtari Babette työntouhussa viimeisenä päivänään

Pitihän se nyt kämppäkaverille korvapuustit leipasta

Lomalle lompsis!

Pari viikkoa on taas kulunut hyvin äkkiä kouluhommien parissa! Meillä oli cardiac intervention -kurssin tentti. Monivalintakysymyksiä oli 30 kappaletta ja aikaa 30 minuuttia (eli minuutti per kysymys????) eivätkä kysymykset olleet lyhyitä tai helppoja. Lisäksi tenttiin kuului tunnin kuvantulkintentti, missä piti muun muassa tunnistaa tiettyjä koronaariangion projektioita verisuonineen, CT ja magneettikuvista tiettyjä suonia, anatomisia kohteita sekä patologia. Tentti ei ollut helpoimmasta päästä ja paikalliset opiskelijatkin kokivat vaikeuksia kysymyksiin vastaamisessa. Nyt vain odotellaan tuloksia!

Harkassa olen ollut magneettitutkimuksissa ja isotooppilaboratoriossa. Magneettihuoneita on kaksi (1.5 ja 3 Teslan laitteet) ja röntgenhoitajia noin kolme per laite. Kiirettä pitää ja laitteet pyritään pitämään koko ajan kuvaamassa, tämä ei kuitenkaan onnistu sillä työntekijöiden aikaa ja energiaa vie potilaiden magneettikelpoisuuden tarkastaminen sekä paperityöt. Todella monen potilaan kohdalla tutkimus on jouduttu perumaan paikanpäällä kontraindikaatioiden selvitessä. Minkään näköistä turvallisuuden/kontraindikaatioiden tarkistusta ei etukäteen eikä muilta tahoilta ole. Täten kaikki työ jää röntgenhoitajille ja tutkimuksia joudutaan perumaan tai siirtämään harmillisen usein. Irlannissa jono magneettikuvaukseen on kuulemani mukaan jopa 3 vuotta, jos tapaus ei ole luokiteltu kiireelliseksi.

Isotoopeilla työskentelee yksi röntgenhoitaja sekä kolmena päivänä viikossa toinen röntgenhoitaja apuna. SPET-CT laitteita sekä injektiohuoneita on kaksi. Kovin laajaa tutkimusvalikoimaa ei löydy ja viikot täyttyvät suurimmaksi osaksi luuston gammakuvauksista (onneks tulee päivittäin pari muutakin tutkimusta). Potilaita ei edelleenkään riisuteta niin innokkaasti kuin Suomessa eikä mielestäni ohjeisteta tutkimuksenkulusta yhtä yksityiskohtaisesti. Kuvaushuoneen ovia pidetään auki eikä potilasta ehditä välttämättä valvomaan koko tutkimuksen ajan, en yhtään ihmettele kun työntekijöiden määrä työmäärää kohden on tämä.  Sairaalafyysikot hoitavat suurimmaksi osaksi kuumalabratyöskentelyn, kun taas röntgenhoitajat tekevät radiolääkkeet vain jos tarve vaatii. Isotooppeihin erikoistuneen röntgenhoitajan mukaan Irlannissa isotoopeilla työskentely ei ole niin haluttua hommaa, kun raha virtaa muilla modaliteeteilla (kuten CT ja MRI) ja opiskelijat tutustuvat isotooppeihin opintojen aikana vain muutamana päivänä.

1) Killarney national park 2) Auringonnousu Dublinissa 3) Isotooppitouhuja 4) Corkin rautatieasema 5) SPET-CT laite isotooppilabrassa

Juuri kun pääsin hehkuttamaan säätä viime postauksessa niin enää ei voi kehua! Joka päivä sataa vettä, tuulla tuiskuttaa ja lumikin pääsi yllättämään. Säästä huolimatta kävin viikonloppureissulla länsirannikolla (suosittelen käymään, jos Irlantiin joskus eksyy). Mukavaa vaihtelua kansainväliseen pääkaupungin meininkiin päästä vehreille laaksoille ja jyrkille valtamereen syöksyville kallioille, Irlannin juurille. Niin, ja nähdä paljon lampaita!

Täällä on hurjaa vauhtia valmistauduttu Pyhän Patrickin päivään eli Irlannin kansallispäivään, jota virallisesti vietetään sunnuntaina 17.3. Siitä lisää seuraavassa postauksessa! Nyt alkoi kauan odotettu viikon loma ja seuraavaksi suuntaan Portugaliin! Loman jälkeen on enää pari viikkoa vaihtoa jäljellä harjoittelun sekä viimeisten Erasmus aktiviteettien parissa.

Slán!

Jemina

Millaista on olla harjoittelussa Norjassa?

1. 30 tunnin harjoitteluviikko: Osa meidän vaihtariporukasta tekee 6 tunnin työpäiviä ja osa (esimerkiksi minä) menee harjoitteluun vain 4 päivänä viikossa, jolloin työpäivät ovat yhtä pitkiä kuin yksikön röntgenhoitajilla. 

2. Kieli: Todella moni potilaista puhuu norjan lisäksi myös englantia. Alussa yllätyin siitä, kuinka myös vanhemmat ihmiset puhuvat niin hyvin englantia. Potilaat ovat ymmärtäneet myös melko hyvin minua, kun puhun ruotsin ja norjan sekoitusta. Peruslauseet, joita voi käyttää lähes sellaisenaan jokaisen potilaan kohdalla, oppii myös nopeasti. Natiiveilla ja CT:llä erona on ehkä ollut se, että ensimmäisessä potilaan asetteluun ohjaavat sanat ja lauseet täytyy osata hyvin, kun taas CT:llä potilaat kysyvät paljon enemmän tutkimuksesta ja kysymykset pitää ensinnäkin ymmärtää ja sitten niihin pitäisi osata vielä vastatakin. Sitkeästi olen yrittänyt pärjätä ruotsilla ja norjalla, mutta silloin tällöin täytyy hakea röntgenhoitaja tulkiksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että muiden vaihtareiden harjoitteluja ei ole haitannut yhtään se, että he puhuvat vain englantia potilaiden kanssa.

3. Opiskelijana yksikössä: Ainakaan minua ei ole ohjeistettu kertomaan jokaiselle potilaalle, että olen opiskelija. Minulla ei myöskään ole nimineulaa kertomassa siitä. Jos esimerkiksi sekoilen sanoissani, saatan mainita, että olen vaihto-opiskelija Suomesta ja norjan puhumisessa on vielä haasteita. Kukaan potilaista ei ole vielä kieltänyt minulta tutkimukseen osallistumista. Koska olen ollut molemmat harjoittelut yksityisellä klinikalla, en osaa sanoa, millaista sairaalassa on, mutta yksityisellä olen huomannut sen, että osa röntgenhoitajista on vähän kyllästyneitä opiskelijoiden ohjaamiseen. Kysyin asiasta eräältä röntgenhoitajalta ja hän sanoi, että heillä on käytännössä koko ajan opiskelija vähintään yhdellä modaliteetilla. Koska klinikka on niin pieni, aiheuttaa se ehkä vähän enemmän lisätyötä yhdelle röntgenhoitajalle kuin esimerkiksi sairaalassa. Minua on kuitenkin ohjattu oikein hyvin ja olen saanut tehdä töitä samalla tavalla kuin Suomessa: potilaan hakeminen aulasta, esitietolomakkeen tarkastus, riisuutumisohjeiden antaminen, asettelu, kanylointi, potilaan ohjaaminen tutkimuksen jälkeen, varjoaineletkuston valmistelu, monitorityöskentely sekä RIS:n ja PACS:n käyttö. Natiiveilla pyrin tekemään kaikki tutkimukset itse ja CT:llä olen puolet ajasta potilashoitajana ja puolet monitorilla.  

4. Kanylointi:  Tämä on minusta ihan isommankin maininnan arvoinen asia. Olen oppinut kanyloimaan nimen omaan täällä Bergenissä. Suomessa kaikki harjoittelupaikat eivät anna opiskelijoiden kanyloida ja lääkehoitopassini mukaan olen kanyloinut 10 kertaa. Täällä minä kanyloin 5-15 potilasta päivässä ja harjoittelu todellakin näkyy. Ensimmäisenä päivänä olin ihan surkea, kun taas nykyään pyydän apua vain harvoin. Röntgenhoitajat todellakin kannustavat kokeilemaan, vaikka potilaan suonet eivät olisi parhaat mahdolliset. En ole nähnyt kenenkään kanyloivan hanskat kädessä ja osa röntgenhoitajista ei desinfioi pistokohtaa. En tiedä, millaiset hygieniaohjeet yksikössä on, mutta varmasti aika erilaiset kuin Suomessa.  

5. Dosimetrit: Ainakin minun harjoittelupaikassani röntgenhoitajat pitävät koko ajan henkilödosimetria. Täällä tehdään vain natiiviröntgen-, CT-, uä- ja MRI-tutkimuksia. Minullakin on Suomesta tuotu dosimetri kiinni työpaidan kauluksessa. 

6. Tehtävät: Paikallista koulua varten harjoitteluun piti kirjoittaa Status report, jossa tehdään ohjaavalle opettajalla ja harjoittelun ohjaajalle selväksi kuka olet, mitä olet opiskellut, missä olet työskennellyt, mitä tiedät ko. modaliteetista, mitä olet oppinut aikaisemmista harjoitteluista, mihin haluat keskittyä harjoittelussa ja onko sinulla harrastuksia, jotka voivat auttaa röntgenhoitajan ammattiin kasvussa. Kahden viikon jälkeen kirjoitetaan Individual plan, jossa kommentoidaan jo saavutettuja oppimistavoitteita sekä kerrataan tulevat oppimistavoitteet ja miten ne voidaan saavuttaa. Oppimistavoitteet on listattu eri modaliteettien alle Workbook:ssa. Harjoittelun loppuarviointia varten täytetään vielä arviointilomakkeesta opiskelijan osio. Meillä on vielä lisätehtävänä yhdessä toisen kurssin kanssa tehtävä Quality Improvement Project (QIP), jossa valittiin ensimmäisestä harjoittelusta potilaan hoitoon liittyvä asia, joka ei ole yksikössä parhaalla mahdollisella tasolla ja yritetään löytää ratkaisu sen parantamiseksi. 

Piilotettu helmi Rundemanen-vuorella

Viikko jäljellä harjoittelua ja sen jälkeen vielä 2 viikkoa koulua ennen Suomeen paluuta. Aika on kulunut nopeasti, mutta kotiin on myös kiva palata. :) 

Harkkakuulumisia (Kiina)

Oon ollut nyt ekat pari viikkoa sairaalalla natiivikuvaushuoneessa. Kuvantamispuolen hoitajista melko harva on puhunut englantia, mutta ainakin toistaiseksi mun kanssa on ollut edes muutaman sanan englantia osaava röntgenhoitaja. Onneksi on translatesovellus puhelimessa, joka ei tosin aina toimi täydellisesti!

Näytöistä toinen (lähetteet ja potilaan tiedot) on kokonaan
kiinan kielellä, toisella valitaan
 kuvausohjelmat ym. englanniksi

Säätöhuoneesta lähtee kaksi kuvaushuonetta, joista toisessa otetaan keuhkokuvia ja rankakuvia seisten thorax-telinettä vasten. Toisessa huoneessa kuvataan kaikkia muita luukuvia. Luukuvaushuoneessa on buckypöytä, thorax-teline ja Siemensin röntgenputki. Kuvaushuoneista avautuu liukuovi suoraan käytävälle potilaiden odotustilaan.

Molemmilla laitteilla työskentelee yksi tai kaksi röntgenhoitajaa, joista toinen asettelee potilasta ja toinen on säätöpöydän takana exponoimassa ja avaamassa/sulkemassa kuvaushuoneen liukuovea. Säätöpöydällä on mikrofoni kuvaushuoneeseen, josta on mm. kätevää ohjeistaa potilasta ja huutaa seuraava potilas käytävältä kuvattavaksi.

 

Thorax-huone / Philipsin röntgenputki

Potilaat saapuvat kuvaukseen vuoronumerolapun kanssa, jossa lukee potilaan nimi, ikä ja kuvattava kohde. Potilaiden henkilöllisyyttä tai raskauden mahdollisuutta ei varmisteta erikseen. Potilaita ei myöskään riisuteta kuvauksia varten, ellei vaatteissa selkeästi näy metallia. Pienet artefaktat eivät täällä haittaa ja aina voi ottaa uuden kuvan, jos potilaalle on jäänyt keuhkokuvaan esim. iso kaulakoru!

Potilasmäärä on täällä todella suuri. Jos Suomessa yhdelle potilaalle on varattu 15 minuuttia aikaa, täällä muutamassa minuutissa ehtii helposti kuvata kolmesta viiteen potilasta. Potilaiden suuri määrä ja kiire vaikuttaa tietysti työskentelytapoihin;

-       - potilaat vaihtuu todella nopeaan tahtiin – kun viimeinen projektio on eksponoitu, koneella oleva hoitaja painaa liukuoven auki ja huoneeseen saapuu seuraava potilas omaisineen edellisen vielä maatessa buckypöydällä. Siinä sitten huudellaan ohjeita molemmille käytävällä jonottavien potilaiden kuullen. Yksityisyyttä ei muutenkaan juuri ole, koska potilaita saapuu kuvaus- ja säätöhuoneeseen milloin mistäkin ovesta ihmettelemään, kyselemään ja odottelemaan omaa vuoroa.

-       - kuvia ei rajata ollenkaan, ei edes pienten lapsipotilaiden kohdalla. Esimerkiksi jos potilaalla on yhdessä sormessa ongelmaa, kuvataan aina koko käsi. Pienen lapsen keuhkokuvaan mahtuu puoli päätä ja kädet. Olkapääkuvaan mahtuu pienellä ja vähän suuremmallakin aikuisella lähes koko ylävartalo. Tähän on ollut itse vaikein sopeutua!

-       - suurin osa kuvauksista tehdään buckypöydällä detektorin ollessa buckypöydän sisällä. Detektoria ei nosteta koskaan pöydän päälle edes pieniä kohteita kuvattaessa, koska siirtely veisi liikaa aikaa. On esim. nopeampaa, että hyväkuntoinen potilas nousee buckypöydälle seisomaan jos jalkaterästä halutaan rasituskuva. 

-     - Joitakin eroavaisuuksia olen huomannut asettelussa, mutta pääpiirteittäin ajatus on sama kuin Suomessa. Täällä asettelut eivät voi viedä paljon aikaa eikä todellakaan ole tarkkaa, onko luut samalla tasolla tai sormet kuinka suorassa.

-     - Aseptiikkaan ja ergonomiaan ei ole kiinnitetty suurempaa huomiota. Kuvaushuoneessa on käsidesipullo, jota en ole nähnyt vielä käytettävän. Buckypöytä pyyhitään, jos siihen jää verta tai muita näkyviä tahroja. Jotkut hoitajista käyttää kertakäyttöisiä käsineitä (joita ei tosin vaihdeta jokaisen potilaan jälkeen).

-     - Osa hoitajista käyttää sädesuojia, usein miten se on lannesuoja pienille lapsille otettaessa keuhkokuvaa. Lapsille on myös sädesuojakypärä, jota on käytetty pari kertaa keuhkokuvaa otettaessa.

Potilaat täällä on onneksi hyvin itseohjautuvia ja ketteriä, huonommin liikkuvilla on aina omaisia mukana, jotka nopeaan tahtiin avustaa potilaan kuvauspöydälle ja sieltä pois.

Oon katsellut kuvausarvoja, jotka vaikuttaa melko samoilta mitä Suomessa. Täällä kävi myös kaksi miestä tekemässä laadunvarmistusmittauksia, joista en pystynyt kielimuurin vuoksi kysymään sen enempää, mutta päällepäin toiminta näytti vastaavalta mitä olen Suomessa nähnyt.

Tässä oli vain muutamia juttuja, mitä tuli selkeimpänä mieleen. Työtahti ja potilaiden vaihtuminen on todella nopeaa, mutta siitä huolimatta mut on otettu hyvin vastaan ja mukaan työhön. Ekan viikon aikana opin työskentelemään koneella hyvin ja oon ollut mukana potilaiden asettelussa, vaikka sanallinen kommunikointi potilaiden kanssa on kielimuurin takia hankalaa. Seuraavalla viikolla siirrynkin CT-huoneen puolelle.

Koulujuttuja 1/2 (Kiina)

Yliopiston kampusalueella on yksi rakennus kuvantamispuolen opiskelijoille. Torstaisin ja perjantaisin olen käynyt siellä seuraamassa paikallisten opiskelijoiden harjoitustunteja. Olen parin ensimmäisen viikon aikana käynyt seuraamassa mm. CT-tunteja. Tunnit ovat pidetty suurimmaksi osaksi kiinan kielellä, joten kovin paljon en ole opetuksesta ymmärtänyt. Tykkään silti käydä tunneilla tutustumassa paikalliseen opetustyyliin ja opiskelijaryhmistä saa aina uusia kavereita! Muut kurssit (Chinese Culture and Spoken Chinese, Traditional Chinese Pharmacology & Tai Ji), joita valitsin ennen vaihtoon lähtöä pitäisi alkaa tulevina viikkoina.

SUMHS:ssa opiskelee vuosittain suuri määrä röntgenhoitajia, joten opetustilat ovat todella isot. Luokkia on useita ja opiskelijoiden harjoituskäytössä olevia kuvantamislaitteita kymmeniä. Röntgenlaitteita harjoituskäyttöön koulu on saanut myös lahjoituksina läheisiltä sairaaloilta.

Alla muutamia kuvia koulun tiloista ja laitteista.

 

64-leike CT

16-leike CT

Tila laitteiden käytön harjoitteluun

Paikallinen 0,4 teslan MRI

Ekan viikon kuulumiset Kiinasta

Olen Jenni, kolmannen vuoden röntgenhoitajaopiskelija ja vaihdossa Kiinassa, Shanghaissa kevään 2019.

Vaihdon hakuprosessi tuntui aluksi sekavalta, mutta meni lopulta tosi sujuvasti. Vaihtoon liittyvien hakujen lisäksi pitää Kiinaan hakea viisumi (itselläni on X2, mikä oikeuttaa max. 180 päivän maassaoloon). Viisumihakemus täytettiin aluksi netissä, jonka jälkeen tuli varata aika Helsinkiin Chinese Visa Application Service Centeriin. Reilu viikon päästä sain passin ja viisumin postitse Tampereelle.

Lento Helsingistä lähti 1.3 ja perillä Pudongin lentokentällä tapasin ekaa kertaa muut suomalaiset vaihtarit. Meitä on täällä yhteensä 5 suomalaista; sairaanhoitajaopiskelija Oulusta, kätilöopiskelija Helsingistä ja kaksi fyssariopiskelijaa Kuopiosta. Lentokentällä meitä vastassa oli kaks paikallista sairaanhoitajaopiskelijaa, joiden kanssa yhdessä suunnattiin yliopiston kampusalueelle. Perille saavuttuamme käytiin omien opettajien/ohjaajien kanssa läpi tulevaa harkka-aikaa ja lukujärjestystä. Kävin itse myös jo ekana päivänä tutustumassa sairaalaan opettajani kanssa. Illalla mentiin vielä metrolla käymään Shanghain keskustassa katsomassa pilvenpiirtäjiä. Lopulta oltiin superväsyneitä ja oli pakko mennä nukkumaan, koska jo seuraavana aamuna klo 9 alkoi ensimmäinen harkkapäivä sairaalassa.

Koulu, jossa opiskelen on Shanghai University of Medicine & Health Sciences. SUMHS:in kampusalue on todella laaja ja se jakautuu pohjois- ja eteläosioon. Kummassakin osiossa on n. 9 isoa rakennusta. Vaihtareille on oma rakennus, jossa on huoneita useammassa kerroksessa, yhteiset keittiö- ja pyykinpesutilat sekä kuntosali. Lisäksi kampusalueella on opiskelijoille mm. iso ruokalarakennus, kirjasto, kauppoja ja urheilukenttiä.

Sairaala, jossa suoritan mun harkan on nimeltään Zhoupu Hospital. Se on parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä kampusalueelta. 

Mulla on nyt alustava lukujärjestys, jonka mukaan oon maanantaista keskiviikkoon sairaalalla ja torstaista perjantaihin opiskelen koululla. Suunnitelman mukaan olisin sairaalalla ainakin natiivikuvantamisen puolella, CT:llä ja magneetilla.

Harjoittelun loppuarviointi Norjassa

Natiiviharjoittelun viimeinen viikko sujui oikein mukavasti. Maanantaina pidettiin loppuarviointi, joka oli samanlainen kuin Suomessa. Opettaja tuli yksikköön, keskusteltiin oppimistavoitteiden täyttymisestä ja allekirjoitettiin lomakkeet. Arviointilomakkeessa oli valmiina tavoitteet ja jokaiseen kohtaan laitettiin arvosana 1-4, joista 1 oli paras ja 4 huonoin. Ohjaaja täytti toisen osion ja opiskelija toisen. Arvosanan yhteyteen pystyi kirjoittamaan myös kommentin. Lomakkeessa oli mm. seuraavia oppimistavoitteita:

•           Evaluate and discuss the patients’ individual need for treatment and care relative to the professional, ethical and legal aspects
•           Recognize and describe normal anatomy and pathological structures in the image(s)
•           Explain the relevant section’s/department’s daily routines for emergency preparedness.
•           Describe the indications for various/most common types of examinations
•           Describe the principles of RIS and PACS and post processing

Arviointilomakkeen lopussa oli myös kysely (kyllä/ei) opiskelijan soveltuvuudesta alalle. Ohjaajan tuli vastata mm. seuraaviin kysymyksiin:

•           Student shows lack of will or ability to care, understanding and respect for students, patients, clients or users
•           Student shows a lack of willingness or ability to cooperate and to establish relationships of trust and communicate with students, patients, clients, users, carers and partners
•           Student shows threatening or insulting behavior in the learning environment.
•           Student abuse drugs or acquire drugs illegally.
•           Student has problems of such a nature that he / she works very poor in relation to their surroundings.

Työvuorotaulukkoa ei harjoittelussa käytetty. Minä täytin silti Tamkilta saadun taulukon ja pyysin siihen ohjaajan allekirjoituksen. Arviointilomakkeessa oli kuitenkin kohta, johon opiskelijan tuli täyttää, kuinka monta päivää on ollut poissa harjoittelusta.

Loppuviikon jatkoin normaalisti harjoittelua. Keskiviikkona ja torstaina olin keskustan yksikön röntgenissä, koska Lagunenissa potilaita olisi ollut vain 10 kumpanakin päivänä. Keskustaan oli uusittu röntgenlaite ja se oli minulle hieman tutumpi ”tavallinen” röntgenlaite. Lagunenissa oli siis käytössä läpivalaisulaite. Hetken aikaa meni totutella uuteen laitteeseen, mutta torstaina tein jo melkein kaikki tutkimukset itse.

Keskustan yksikössä oli myös TT, jonne menin jatkamaan harjoittelua seuraavaksi. Olin ollut Suomessa 2 viikon TT-harjoittelussa vuosi sitten, joten pieni kertaus tuli tarpeeseen. Aluksi vain seurasin muutaman potilaan tutkimukset, mutta sen jälkeen pääsinkin hakemaan potilaita aulasta, antamaan ohjeita ja asettelemaan. Potilaille annetaan ilmoittautumisen yhteydessä lomake täytettäväksi, jos tutkimuksessa käytetään varjoainetta. Potilaalta pyydetään lomake tarkastettavaksi ennen tutkimuksen alkua. Lomakkeessa kysytään mm. seuraavia asioita:

•           Oletko saanut varjoainetta aikaisemmin? Saitko varjoainereaktioita?
•           Onko sinulla allergioita?
•           Onko sinulla astmaa?
•           Onko sinulla munuaisten vajaatoimintaa?
•           Onko sinulla jokin lääkitys?
•           Onko sinulla diabetes?
•           Oletko raskaana?

Kanyloinnin aloitin myös jo ensimmäisenä päivänä. Täällä opiskelijat saavat kanyloida niin paljon kuin haluavat. Minä olen kanyloinut ensimmäisellä viikolla noin 10 potilasta joka päivä, joten harjoitusta olen saanut paljon. Potilaat ovat melko hyvässä kunnossa, koska harjoittelupaikka on yksityinen klinikka. Tutkimuksia on ollut monenlaisia: vatsa, lantio, keuhkot, sinukset, pää, kaula, ranne, alaraajat ja paksusuoli.

Matkalla Rundemanen-vuorelle

Harjoittelun ja norjan tuntien jälkeen ei ole ollut hirveästi aikaa lähteä minnekään, mutta viikonloppuisin olen ollut esimerkiksi kirjaston kielikahvilassa, pelaamassa curlingia, patikoimassa ja tutkimassa kaupunkia. Bergen on sen verran pieni paikka, että turistien suosimat museot ja muut nähtävyydet ovat olleet huonosti auki näin alkuvuodesta.