European Congress of Radiology 28.2.-4.3.2018

Ensimmäisen kongressipäivän päätteeksi oli järjestetty näyttävä avajaistapahtuma, jossa ESR:n puheenjohtaja Bernd Hamm avasi virallisesti kongressin. Avajaisissa nähtiin erilaisia musiikkiesityksiä ja kerrottiin tulevasta kongressista. 

Meille toisen vuoden röntgenhoitajaopiskelijoille tarjoutui tilaisuus osallistua Wienissä järjestettävään European Congress of Radiology -tapahtumaan. Joka vuosi järjestettävä European Congress of Radiology eli ECR on alan toiseksi suurin tapahtuma maailmassa. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1967 alkaen ja vuodesta 1991 lähtien ECR on järjestetty Austria Center Viennassa.

ECR keräsi tänä vuonna yhteen yli 28 000 alan ammattilaista, yli sadasta eri maasta. Osallistujien joukossa oli radiologeja, röntgenhoitajia, fyysikkoja, alan teollisuuden edustajia sekä toimittajia.

Osa aikaisemmin Wieniin saapuneista opiskelijoista pääsi vierailemaan paikallisten röntgenhoitajaopiskelijoiden koululla päivää ennen kongressin alkua. Vierailimme muutamissa luokissa ja lopuksi meitä kierrättänyt oppilas esitteli sädehoidon annossuunnittelua tietokoneluokassa. Koulussa oli oma leikkaussali, jossa opiskelijat pystyivät harjoittelemaan todentuntuisesti leikkaussalissa työskentelyä. Valitettavasti kyseiseen luokkaan emme päässeet tutustumaan. Eroavaisuuksia TAMK:n luokkiin oli hieman, esimerkiksi ultraäänilaitteita oli Wienin koulussa useampi. Koululla oli yksi röntgenlaite, joka oli luokkahuoneessa. Varsinaista kuvaushuonetta ei ollut, joten samalla tavalla siellä ei pystynyt harjoittelemaan exponointia ja prosessityöskentelyä kuin TAMK:ssa. Myöskin sädehoidon opiskelua varten eräässä luokassa oli esillä maskeja ja muita tukia, joiden kanssa pystyi harjoittelemaan asettelua.  

Pääaula

Luentoja pystyi seuraamaan livenä myös netin välkityksellä.

Kongressin ohjelma sisälsi päivittäin paljon mielenkiintoisia luentoja eritasoisille ammattilaisille.  Luentojen aiheet vaihtelivat laidasta laitaan - sveitsiläisestä suklaasta aina eturauhasen kuvantamiseen saakka. Luentoja oli useita samaan aikaan, joten oppimiskokemuksen kannalta oli tärkeää suunnitella jo etukäteen, mille kaikille luennoille halusi osallistua.

Mielenkiintoisia luentoja kongressissa olivat forensic imaging eli oikeuslääketieteellinen kuvantaminen ja mass casualties eli suuronnettomuuksista kertova luento. Sekä oikeuslääketieteellisen kuvantamisen luento, että suuronnettomuuksia käsittelevä luento olivat kiinnostavia erilaisuutensa takia. Saimme kuulla monista eri tavoista hyödyntää kuvantamista esimerkiksi rikosten selvittämisessä ja suuronnettomuuksien uhrien tunnistamisessa.  

Oikeuslääketieteellinen kuvantaminen on yhä laajeneva erikoisala sekä radiologian että oikeuslääketieteen alalla. Oikeuslääketieteellisen kuvantamisen kokonaisvaltainen tehtävä on saada todisteita ja vastata oikeudellisiin kysymyksiin, jotka liittyvät joko eläviin tai kuolleisiin yksilöihin. Oikeuslääketieteellistä kuvantamista voidaan hyödyntää useissa tapauksissa, kuten epäilty fyysinen hyväksikäyttö, lääketieteellinen laiminlyönti, huumekauppa ja kuolemantapaukset.  

Suuronnettomuuksista mainittiin esimerkkinä 2015 huhtikuussa Libyan rannikolla uponnut laiva, jonka uhreja tutkittiin tietokonetomografian avulla. Tällaisissa tapauksissa radiologia voi olla välttämätöntä rikosteknisten patologien ja poliisin toiminnan edistämisessä, nopeuttamisessa ja ihmisten tunnistamisessa. Kuvantamistutkimuksissa selvinneet tuntomerkit, esimerkiksi luiden, hampaiden, sukupuolielinten, murtumien ja proteesien lukumäärät ja tyypit auttoivat tunnistamaan meren uhrit.  

Luentojen lisäksi kongressissa oli suuri Expo-alue, jossa näytteilleasettajat esittelivät muuan muassa radiologisia laitteita, välineitä ja ohjelmistoja.

Schönbrunnin linna.

Kongressin jälkeen vapaa-aikaa viettäessämme osa porukasta vieraili Schönbrunnin linnassa, joka aikoinaan on kuulunut Habsburgien hallitsijasuvulle. Näyttävässä linnassa on yhteensä 1441 huonetta, joista 45 ovat avoimia yleisölle. Valitsemallamme lyhyemmän kierroksen lipulla pääsimme kurkistamaan 22 huoneeseen. Linnassa kulkiessamme saimme kuunnella audioguiden välityksellä selostusta, joka kertoi kulloisestakin huoneesta mielenkiintoisia yksityiskohtia. Näimme muun muassa keisari Frans Joosef I:lle ja keisarinna Elisabethille eli ”Sissille” kuuluneet huoneet. Linnan huoneet olivat suuria, näyttäviä ja koristeellisia, etenkin linnan suuri galleria kattomaalauksineen ja kultakoristeisine yksityiskohtineen oli hulppean näköinen. Siellä pidettiin aikoinaan muun muassa tanssiaisia ja juhlatilaisuuksia.  

Haus des Meeres -vesieläinpuiston asukkaita.

Monet meistä vierailivat myös Haus des Meeres-vesieläinpuistossa, jossa oli nähtävillä käärmeitä, matelijoita, lintuja, apinoita, paljon kaloja sekä useampi eri hailaji. Pääsylippu maksoi opiskelijahintaisena 13,80€, ja vierailu olikin täysin hintansa arvoinen. Talossa oli 9 kerrosta, joiden kaikkien kiertämiseen meni useampi tunti eläimiä ihmetellen. Kierroksen lopussa pääsi ylimmän kerroksen Ocean'sky-kahvilaan levähtämään ja ihailemaan kauas näkyviä maisemia. 

Kokonaisuudessaan matka oli mitä mainioin ja emme voi kuin suositella muita opiskelijoita käyttämään tilanne hyväkseen tulevaisuudessa, jos mahdollista.

Heidi Jokinen, Hanna Salonen, Aino Kyppö, Eveliina Koskentola, Pinja Salmi, Tiia Hietala, Petri Ilmonen & Jere Seppälä 

Vähiin käy

Seitsemän viikon harkka on vihdoin ohi! No okei, oli harjoittelussa kivaa, mutta pitkältä pätkältä se tuntui kun suomessa on tottunut viiden viikon harkkoihin. Yli puolet harkasta oli kivaa ja opettavaista, kun sai tehdä paljon, kun taas osa oli melko pitkästyttävää (cath lab & interventional). Olin viimeisen viikon toimenpideradiologiassa, ja siellä opiskelijan rooli oli taas kerran katsoa ja siivota. Olis voinut lopettaa harkan johonkin työntäyteisempään modaliteettiin... Anne oli vikalla viikolla harjoittelemassa röntgenkuvien ottoa ja seisomassa koronaariangioissa.  Viime viikolla oli loma, minkä takia viimeinen harkkaviikko tuntuikin tuskaiselta. Anne kävi katsastamassa Skotlannin ja minä seikkailin ympäri Irlantia.

"Tää viikko ei lopu koskaan!"

Laskettiin, että käytettiin seitsemän viikon harkan aikana kaksi vuorokautta työmatkoihin Luasissa. Siis pelkkään istumiseen! Voi vaan miettiä kuinka paljon matkaamiseen on käyttänyt aikaa kaikkien kolmen kuukauden aikana... Dublin on aivan liian iso kaupunki.

Välillä ei päässyt edes istumaan. Oi sitä iloa ja onnea kun sai 50 minuuttia seisoa ihmismassan keskellä.

Pääisäisviikonloppu menee mukavissa merkeissä: tiistain tenttiä varten on luettavana 500 sivua powerpointteja ja pari esitelmääkin pitäisi tekaista. Olis tän jäljellä olevan ajan voinut käyttää johonkin muuhunkin. Onneks lennetään suomeen vasta viimeistä vaihtoviikkoa seuraavalla viikolla, niin kerkeää vielä tehdä jotain. 😊


Reija & Anne

Beast from the East ja harkkakuulumisia

Kaikki on varmaan tietoisia kotimaankin lööpeistä, että taannoinen Siperian lahja maailmalle pyyhkäisi Irlanninkin yli. Ja sekoitti mennessään koko saaren. Täällä ei juurikaan tule lunta normaalisti, ja olen ymmärtänyt että edellisen kerran näin paljon lunta on tullut noin 10 vuotta sitten. Ymmärrettävistä syistä paikalliset eivät ole erityisen valmistautuneita lumen tuloon. Kun ei ole juurikaan aurauskalustoa, teitäkään ei liiemmin suolata, eikä autoissa ole talvirenkaita, niin ymmärtäähän sen että lumi on aika vaarallinen elementti. Lumentulo alkoi keskiviikkona, jolloin meille ilmoitettiin että harjoittelukin on peruttu sääolosuhteiden takia. Harkan peruuntuminen venyi lopulta perjantaille saakka, joten viikko jäi aika tyngäksi. Julkinen liikenne pysähtyi torstain aikana, ja kaupat sulki ovensa. Oltiin sitten 5 päivää jumissa täällä kaupungin eteläosissa. Ei siinä mikään hätä tullut, ruokaa oli kaapeissa riittävästi, meiltä ei katkennut sähköt ja sääkin oli suomalaisen silmin ihan ok. Vähän turhauttavaa vaan olla pakolla aloillaan.

Luas ei kulje. Ratikan raiteet peittyi lumeen kun Luasin ajo lopetettiin. Logiikka?

Ne harvat kaupat jotka oli lauantaina auki, oli tyhjiä.

Harjoitteluista. Olin kolmannen viikon CT:llä, tykkäsin kovasti. Tuttua hommaa ja tekeminen ei poikkea hirveästi kotona totutusta. Suurin ero on varmaan se, että röntgenhoitajat ei Materissa kanyloi potilaita. Sitä varten on sairaanhoitaja, joka myös huolehtii muut esivalmistelut kuten varjoainejuotot ym. Sujuvoittaa kyllä työntekoa, kun ei tule kuollutta aikaa koneella vaan potilaat vaihtuu sujuvasti.

Neljäs viikko oli se lumen katkaisema tynkäviikko. Minulle oli merkattu se viikko toimenpideradiologiaan. Tekevät siellä kaikkea nielemistutkimuksista angioihin (poislukien koronaariangiot). Ihan mielenkiintoista nähdä erilaisia tutkimuksia, mutta opiskelijan rooli on aika tuskastuttava kun juuri mitään ei pääse tekemään. Lähinnä auttamaan valmisteluissa ja siivouksissa, muuten on katselijan virassa.

Tämän kuluvan viikon olen Materin yksityissairaalan kardiologisessa yksikössä seuraamassa koronaariangioita. Siellä on sama homma kuin julkisellakin puolella, opiskelija lähinnä seuraa vierestä ja vähän pääsee auttamaan valmisteluissa ja siivouksissa. Onneksi olin kotonakin angioharkassa, koska ei tästä olisi juurikaan jäänyt mitään käteen. Myös Reija on ollut tämän viikon angiografioissa Materin julkisessa sairaalassa, ja siellä todellakin elämä valuu hukkaan, kun ei voi muuta kuin seistä ja toljottaa.

Suomalaisen ja irlantilaisen röntgenhoitajan tehtävissä angiosalissa on valtava ero. Materissa röntgenhoitaja huolehtii säteilysuojelusta (= kaikilla on lyijyt ja dosimetrit, mutta en ole kertaakaan nähnyt että kenellekään olisi pitänyt huomauttaa niistä) ja käyttää C-kaarta. Kotimaisesta tavasta poiketen lääkäri ei täällä käytä itse C-kaarta, vaan kertoo röntgenhoitajalle mitä projektioita haluaa ja mihin haluaa putkea siirrettävän. Röntgenhoitaja seisoo ohjauspaneelin luona pöydän päässä ja liikuttaa putkea lääkärin ohjeiden mukaan. Pakko myöntää, että ainakin koronaariangioissa se tuntuu nopeuttavan tutkimuksia, sillä tutkimukset ovat ajallisesti paljon lyhyempiä kuin mihin olen tottunut. Mutta sitten taas toisaalta tuntuu ihan hupsulta että lääkäri joutuu huutelemaan mitä haluaa, kun itse tekemällä saisi varmaan tehtyä asian yksinkertaisemmin. Erään paikallisen kardiologin sanoin: "it's like telling your feet to walk, instead of just walking". Puolensa ja puolensa varmaan kummassakin tavassa, mutta kyllä suomalainen tapa on enemmän omaan mieleen. Ihan jo sen takia, että työtehtävät ovat paljon monipuolisemmat.

Myös leikkaussaleissa on paikalla röntgenhoitaja käyttämässä C-kaarta. Olin ymmärtänyt että tämä olisi lain vaatima asia, että C-kaarta käyttää aina röntgenhoitaja, mutta erään paikallisen röntgenhoitajan mukaan Dublinissakin on sairaaloita missä lääkäri hoitaa sen homman. Go figure.

Täällä on muutenkin angioissa hyvin fiksoituneet työtehtävät eri ammattien edustajilla; kaikki tekee aina vain niitä tiettyjä "omia" tehtäviä (toki auttavat toinen toistaan jos tilanne niin vaatii). Yksityissairaalassa sairaanhoitajat valmistelevat potilaan ja huolehtivat ilmeisesti lääkkeiden annosta, ja ovat steriilinä hoitajana avustamassa lääkäriä jos paikalla ei ole toista lääkäriä. Cardiac technician vahtii EKG:ä, kirjaa potilaan elintoimintoja, huolehtii varjoaineesta ja noutaa lääkärin pyytämiä välineitä. Salissa voi siis olla aika paljonkin ihmisiä. Josta päästäänkin toiseen asiaan mikä on pistänyt omaan silmään. Nimittäin nämä kaikki salissa olevat ihmiset todellakin seisovat salissa toimenpiteen ajan. En juurikaan ole nähnyt että ihmiset siirtyisivät säätötilan puolelle lyijyseinien taakse kun on joutoaikaa. Niinkin yksinkertainen asia säteilysuojelussa, ja tuntuu ettei kukaan käytä hyväksi etäisyyttä tai väliainetta vähentääkseen omaa altistumistaan säteilylle.

Paikalliset pitävät dosimetriä lyijyjen alla, eikä suinkaan niiden päällä. Tämä aiheutti pientä hämmennystä ekana päivänä toimenpideradiologiassa, kun tottakai oletin paikallisenkin dosimetrin tulevan lyijyjen päälle. Ja vastaavasti paikalliset ovat hieman hämmentyneitä siitä että pidän omaa suomalaista dosimetriani lyijyjen päällä. En edes tiedä kuinka monta kertaa olen jo joutunut kertomaan että kyllä, sen kuuluu olla lyijyjen päällä ja näin me niitä käytetään. 😃

-Anne & Reija

Ekat harkkaviikot Dublinissa

Neljän viikon koulunkäynti on takana ja seitsemän viikon harjoittelupätkä alkoi viime viikolla. Ollaan molemmat harjoittelussa Dublinin keskustassa olevassa Mater Misericordiae University Hospitalissa, joka on ensimmäisen viikon perusteella ihan huippu paikka. Ensimmäisenä harkkapäivänä meidät perehdytettiin perusteellisesti paikkaan. Opiskelijavastaava kierrätti meitä ympäri sairaalaa ja näytti tärkeimmät paikat, mm. kaikki kahvilat (joissa voi esim. syödä lounasta, koska täällä ei opiskelijoilla ole tapana hengailla röntgenhoitajien kanssa samassa kahvihuoneessa 😒). Meitä myös kiellettiin kyselemästä tyhmiä. Pitäisi olla kiinnostuneen oloinen, mutta liikaakaan ei saisi kysellä. Jotenkin vaikee yhtälö. 👍

Seitsemän viikon harjoittelun aikana modaliteetti vaihtuu joka viikko. Itse olin ensimmäisen viikon emergency department ct:llä. Ct:llä pääsi heti työn touhuun ja tein varmasti monta kertaa enemmän hommia viikossa kuin edellisessä kahden viikon ct-harkassa. 😄 Ct:llä myös röntgenhoitajat oli huippuja, joten paremmin ei olisi voinut harkka alkaa! Tällä viikolla olen magneetilla ja samoja asioita on saanut tehdä kuin Suomessa, tosin paljon vähemmän (koska tutkimukset on erikoisempia ja täällä opiskelijat ei saa kanyloida).

Anne oli ensimmäisen viikon magneetilla ja toka viikko kuluu ultraäänen parissa. Suomessa on päässyt näkemään aika vähän uä-tutkimuksia, joten Annen mielestä on ollut mielenkiintoista nähdä niitä enemmänkin. Täällä röntgenhoitajat tekee tavalliset ultraäänitutkimukset itsenäisesti, ja kirjoittavat alustavat lausunnot tutkimuksista. Myös Irlannissa hoitajat tarvitsevat sonograaferin ylemmän korkeakoulututkinnon voidakseen tehdä uä-tutkimuksia. He kuitenkin tekevät muitakin röntgenhoitajan töitä ultran lisäksi.

Paikallisten röntgenhoitajien anatomian tuntemus on vaikuttavaa. He tietävät paljon kaikesta ja ainakin magneetissa ja ultrassa tekevät paljon itsenäisiä päätöksiä. Muutenkin todella ammattitaitoista porukkaa! (Potilaiden huomioiminen ei kuitenkaan ole kaikilla ihan samaa luokaa kuin Suomessa).

Materissa on käytössä paperilähetteet ja potilaiden henkilöllisyys tarkistetaan kysymällä potilaan nimi, syntymäaika ja osoite. Mitään henkilötunnuksia ei kysytä - tietokannastakin potilaat löytyvät vain sairaalakohtaisella potilasnumerolla. Myös raskauden mahdollisuuden selvittäminen on erilaista: raskauden mahdollisuus on selvitettävä 12-55-vuotiailta vain, jos kuvataan lantion aluetta. Tällöin kysytään milloin viimeiset kuukautiset ovat olleet, onko mahdollista että on raskaana, ja pyydetään lopuksi allekirjoittamaan lappu jossa nämä todetaan.

Potilaita puhutellaan täällä etunimellä, eikä mitään teitittelyjä käytetä. Potilaskaapu on joka modaliteetilla arkipäivää - täällä vierastetaan paljaita paikkoja. Ct:lläkin potilas saa vähintään paperin suojaksi kun lasketaan päällihousuja. Saa nähdä miten keuhkokuvan otto onnistuu kaapupukuisesta potilaasta. 😅

Isoin asia mikä meillä pisti silmään on käsihygienia. Tai sen puute. Täällä hoitajat eivät käytä käsidesiä juurikaan. Hanskoja käytetää aina välillä, mutta ne kädessä saatetaan mennä koneelle kuvaamaan, minkä seurauksen jokainen voi vain kuvitella...

Aulassa on käsidesiä, mutta tutkimushuoneissa ei juurikaan. 👏

-Reija & Anne

Irlannista päivää

Mitäpäs täällä Irlannissa.

Kovasti tuuli tuivertaa (ylläoleva kuva on otettu Hill of Taralla, en ole ikuna kokenu yhtä kovaa tuulta). Muuten säät on olleet paremmat kuin mitä pelkäsin ennen reissua. Paitsi tulihan täällä yhtenä päivänä oikein kotoisasti lunta!

Olisin kyllä pärjänny ilman tätäkin.

Kouluhommat on jatkunu luennoilla, kardiografiakurssiin on kuulunut mm. luentoja sydämen anatomiasta, fysiologiasta ja patologiasta, EKG:stä, säteilysuojelusta, angiotoimenpiteistä, sydämen TT-kuvantamisesta jne jne... Paljon asiaa, ja luennoitsijoina on ollut monipuolisesti alansa ammattilaisia. Kulttuurikurssilla taas ollaan käsitelty Irlannin ja irlantilaisen radiografian alan historiaa, vähän kansantaruja, musiikkia ja iirinkielen alkeita. Päästiin testaamaan tinapilliäkin, aikamoinen kakofonia kun 15 ihmistä puhkuu keuhkot pinkeenä pilliinsä. Meille kävi myös puhumassa EFRS:n nykyinen puheenjohtajakin, hän kun sattuu olemaan irlantilainen! Koulupäiviä on ollut loppujen lopuksi aika vähän, välissä on aika paljon itsenäiseen opiskeluun tarkoitettua aikaa.

Epätoivoinen yritys pysyä mukana iirinkielen tunnilla. Härö kieli.

Luentojen lisäksi ollaan tutustuttu ihan käytännössä vähän irlantilaiseen kulttuuriin. Koulun puitteissa käytiin tosiaan kävelykierroksella Dublinin keskustassa kuulemassa vähän paikallisesta historiasta. Sitten käytiin kokeilemassa gaelilaista jalkapalloa, hurlingia ja käsipalloa, ja samalla reissulla vierailtiin Croke Parkissa jossa näitä lajeja pelataan. Paikalliset urheilulajit on täällä ilmeisesti iso juttu, jokaisesta kylästä ja pitäjästä löytyy ainakin yksi paikallisseura jossa lajeja voi harrastaa. Ja seuroihin synnytään, niihin ei liitytä. Seuran vaihto tulee kyseeseen vain esimerkiksi muuton yhteydessä. Viimeisimpänä käytiin tällä viikolla bussireissulla Wicklow-vuorilla Glendalough-järvellä ja Kilkenny-nimisessä kaupungissa. Kauniita paikkoja, joskin harmittavan lyhyt aika tutustua paikkoihin. "Tänne uudestaan"-lista kasvaa aika hälyttävää tahtia, ei tule 3 kuukautta riittämään millään kaikkeen...

Hurling-vermeissä.

Koulun järjestämien aktiviteettien lisäksi ollaan tutustuttu omin päinkin paikkoihin. Cliffs of Moher, Newgrange, Hill of Tara, Monasterboice, Waterford, Howth jne... Näistä voisi tehdä jossain vaiheessa ihan oman postauksensa ja kaivella kamerasta kuvia. Paljon on nähtävää ja koettavaa, sekä Dublinin sisällä että varsinkin sen ulkopuolella. Talviaika on täydellistä aikaa nähtävyyksien kiertämiseen kun joka paikka ei ole tupaten täysi turisteja.

Cliffs of Moher. Sää oli täydellinen, tuuli infernaalinen.

Tá mé leathmharbh.

Anne & Reija

Mitähän tästä tulee

Ensimmäinen viikko kolmen kuukauden Erasmus-vaihdosta Dublinissa lusittu ja koti-ikävä on kova! (tai ei...)

Täällä on muka talvi - lämpötila reilusti plussalla ja jos aurinko paistaa, on melkeen kesä! Sisällä tosin on kylmä, varsinkin aamuisin: täällä kun laitetaan lämmitys pois päältä yöksi. Nyt on myös ymmärtänyt miksi joku käyttää tossuja sisällä! (Tai kenkiä, kuten meidän vuokraisäntä). Kämpän löytäminen oli painajainen: Dublinissa ei ole asuntoja. Tai on, jos haluaa maksaa järjettömiä summia. Saatiin siis lopulta asunto, jossa molemmilla on oma huone. Vuokraisäntä asuu täällä pari yötä viikossa, muuten koko kämppä on meidän :)

Ei löydy tummaa leipää.

Koulussa meillä on kaksi kurssia: Cardiac Interventional Imaging ja Irish Radiographer and Culture. Ensimmäisellä kurssilla on mukana UCDn omat röntgenhoitajaopiskelijat ja jälkimmäisellä vain Erasmus opiskelijat. Meitä erasmuslaisia on yhteensä 15 eri maista: Ruotsista, Norjasta, Hollannista, Belgiasta ja Portugalista. Niin ja Suomesta meidän lisäksi myös yksi turkulainen. Koulua meillä on ekat neljä viikkoa ja loppuaika harjoittelua (7 viikkoa - meillä on myös lomaviikko!). Neljä harkkaviikkoa on pakollisia Inetrventional Imaging-juttuja sekä natiivikuvantamista, ja kolmeen viikkoon saimme esittää toiveita mitä modaliteetteja haluaisimme tehdä.

Koulun kampukselta. Muna.

Joka perjantaille on suunniteltu erilaista tekemistä kulttuurikurssin puitteissa. Tämän viikon perjantaina käveltiin ympäri Dublinia, ens viikolla mennän pelamaan irlantilaisia pelejä (siis urheilemaan!), siitä tulee varmaan mielenkiintoista... ....
Muuten on tarkoitus nähdä mahdollisimman paljon Irlantia myös Dublinin ulkopuolella. (Eilen käytiin jo länsirannikolla!)

Ranne. Ja jotain hyypiöitä.

Gloinne fíon bán le do thoil.

Reija & Anne

Sädeturvapäivät

Sädeturvapäivät järjestettiin 41. kerran 2.-3.11.2017, tapahtumapaikkana oli Tampere-talo. Philips kutsui meitä TAMK:in kolmannen vuoden röntgenhoitajaopiskelijoita osallistumaan. Ilo ja hyöty olivat molemminpuolisia, Philips sai lisää näkyvyyttä tapahtumassa, ja opiskelijat pääsivät seuraamaan hyviä luentoja ja kuulemaan uusimmat alan tapahtumat. Luentojen väliajoilla oli mahdollisuus tutustua näyttelyalueeseen, jossa eri laitevalmistajat esittelivät uusimpia tuotteitaan.

Tässä tekstissä nostetaan esille joitakin Sädeturvapäiviltä mieleen jääneitä asioita.

Torstai 2.11.

Antti Paakkala, PSHP:ssä toimiva radiologi, sai tänä vuonna Carl Wegelius –palkinnon. Paakkala puhui omassa luennossaan olkapään kuvantamismenetelmistä. Natiiviröntgenkuvaus on edelleen ensisijainen tapa tutkia kipeää olkapäätä, ja natiivikuvaa voi täydentää ultraäänikuvauksella. Magneettikuvasta saa helposti liikaakin informaatiota. Jos potilas käy olkapään magneettikuvassa, ortopedin tulee huolella käydä lausunto potilaan kanssa läpi, jotta potilas ei turhaan huolestu lausunnon löydöksistä.

Hanna Mäkäräinen, toimitusjohtaja Tyks-Sapa-liikelaitokselta, kertoi luennossaan Sote-uudistuksen vaiheista ja tulevaisuudesta. Sote- ja maakuntauudistusta käsittelevä lakipaketti on tarkoitus käsitellä eduskunnassa keväällä 2018. Sote-uudistus on tulossa voimaan nykysuunnitelmalla alkuvuodesta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriö teetti noin vuosi sitten kyselyn siitä, kuinka julkiset sairaanhoidolliset tukipalvelut, eli laboratorio- ja kuvantamispalvelut on nykyään järjestetty Suomessa, ja kuinka ne tulisi jatkossa järjestää. Kuvantamistutkimuksista tuotetaan tällä hetkellä n. 40 % yksityisellä sektorilla. Selvityksessä suositeltiin mm., että kuvantamistutkimukset eivät jatkossa olisi suoran valinnanvapauden piirissä, vaan järjestetty niin, että asiakkaan valitessa Sote-keskuksen, Sote-keskus on jo valinnut kuvantamispalvelujen tuottajan. Esityksessä suositeltiin myös diagnostisten palvelujen järjestämistä isompiin organisaatioihin mahdollisesti useamman maakunnan muodostaman osakeyhtiön avulla.

Johtava asiantuntija Ritva Bly STUK:sta kertoi säteilylainsäädännön vuonna 2018 tapahtuvasta uudistuksesta. Meille kolmannen vuoden opiskelijoille uudistus tapahtuu mielenkiintoiseen aikaan, kun olemme valmistumassa vuoden 2018 lopulla – uudistuksen tuomat muutokset täytyy ajaa osaksi opintoja pikaisella aikataululla, jotta valmistumme tuorein ja ajantasaisin tiedoin. Uudistettu Säteilylaki on lähetetty Euroopan Komission lausunnolle syyskuussa, ja loppuvuodesta laki jatkaa eduskunnan käsittelyyn. STUK järjestää toukokuussa 2018 Jyväskylässä Säteilyturvallisuuspäivät, joissa sekä terveydenhuollon, teollisuuden, että tutkimuksen säteilyn käyttäjät voivat perehtyä uudistettuun lainsäädäntöön. Mikko Teräs, ylifyysikko VSSHP:sta kävi myös kertomassa pätevyys- ja koulutustarpeista, joita uudistettu lainsäädäntö tuo mukanaan.

Röntgenhoitaja Elina Mikkola ja radiologi Johanna Alanko TAYS:sta kertoivat Hatanpään sairaalan hyvän käytännön kriteereistä rintasyöpäseulonnoissa. Mikkolan luennosta jäi päällimmäisenä mieleen se, kuinka tärkeä rooli röntgenhoitajan ammattitaidolla on seulonnoissa. Röntgenhoitajalla on vastuu kuvien riittävyydestä ja asiakkaan rintojen tuntemusten ja muutosten kirjaamisesta. Seulontaa pääsee tekemään vain kokenut hoitaja. Yleensä röntgenhoitaja aloittaa kliinisissä tutkimuksissa mammografioiden tekemisen, ja kokemuksen kerryttyä röntgenhoitaja voi toimia seulonnassa, sielläkin ensin kokeneemman hoitajan työparina. Röntgenhoitajan tavoitteena on toimittaa radiologille ensiluokkaiset kuvat, ja näin varmistaa mahdollisen syövän löytyminen. Alanko kertoi rintaradiologien työstä Hatanpään sairaalassa. Seulontakuvat kaksoisluetaan ja yhteisluetaan. Seulonnan vastaus asiakkaalle saadaan 2-3 viikon kuluessa. Jos lisätutkimuksille on tarvetta, lisätutkimukset järjestetään viikon kuluessa. Lisätutkimuksista vastauksen saa heti, tai jos otetaan näyte, vastaus tulee viikon kuluessa. Asiakkaan kannalta prosessi kuulosti varsin sujuvalta, ja Alanko totesikin, että lyhyt odotusaika jatkotutkimuksiin vähentää asiakkaan huolestuneisuutta.

Kaikki Sädeturvapäiville osallistuvat eivät olleet kokoontuneet Tampereelle eri puolelta Suomea, vaan osallistujia oli myös naapurimaastamme Ruotsista. Röntgenhoitaja Pirjo Kontkanen oli kollegansa kanssa saapunut Karoliinisesta Yliopistosairaalasta, jonka eteläinen ja pohjoinen sairaala sijaitsevat molemmat Tukholmassa. He olivat tulleet Sädeturvapäiville kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja ja kertomaan erityisesti meille opiskelijoille röntgenhoitajan ammattimahdollisuuksista Ruotsissa. Suurella osalla meistä kun ei ole vielä omistusasuntoa ja lapsia, jotka estävät tai ainakin hidastavat lähtöä jonkun verran. Kontkanen kertoi, kuinka oli itse päätynyt Ruotsiin ja valotti meille muutamia käytännön asioita, jotka täytyisi hoitaa ennen kuin röntgenhoitajan työt voisi Ruotsissa aloittaa. Vaihdoimme lisäksi muutaman sanan röntgenhoitajan palkasta, mitä se on täällä ja mitä Ruotsissa. Kontkasen mukaan Ruotsissa on hyvät mahdollisuudet vakituisen työpaikan saamiselle heti valmistumisen jälkeen. Työn alkaessa mahdollisuus olisi ainoastaan kaksivuorotyöhön (aamu- ja iltavuoro), mutta kokemuksen karttuessa mahdollisuutena olisi lisäksi yötyö. Kielitaito ei kuulemma olisi este, vaan sen oppii paikan päällä nopeasti. Kouluruotsi antaa meille suomalaisille hyvät lähtövalmiudet ja Karoliinisessa yliopistosairaalassa työskentelee myös suomenkielistä henkilökuntaa, joten tukea olisi saatavilla tarpeen vaatiessa suomen kielellä. Suomalaisia röntgenhoitajia otetaan mielellään Ruotsiin töihin – suomalaiset ovat ahkeria ja meillä on korkea työmoraali.

Iltaohjelma järjestettiin Torni-hotellin alakerran kabinetissa. Seitsemän aikoihin kabinetti oli jo täynnä väkeä ja iloista puheensorinaa kuului joka puolelta. Pöytään oli katettu valikoima erilaisia salaatteja ja pääruuaksi oli merellistä paellaa. Jälkiruokana oli suussa sulavaa suklaakakkua, jonka makeutta päällä ollut vadelma piristi. Illan esiintyjänä oli tänä vuonna Pauli Hanhiniemi ja hän tanssittikin osallistujia reilun tunnin ajan. Ilta sujui mukavasti viinilasien ääressä jutustellen. Pian keikan jälkeen aloimme pikkuhiljaa tehdä lähtöä, osan vielä jatkaessa iltaa.

Perjantai 3.11.

Perjantaiaamu alkoi haastavalla ja rankalla aiheella, joka oli lasten pahoinpitelyepäilyt. Lastenlääkäri Pirjo Anttila TYKS:stä kertoi ensin lasten pahoinpitelyepäilyistä kliinikon näkökulmasta, jonka jälkeen radiologi Erkki Svedström TYKS:sta jatkoi natiivi RTG-kuvan riittävyydestä pahoinpitelyepäilytapauksissa. Anttila kertoi luennollaan, milloin kliinikon on syytä epäillä lapsen pahoinpitelyä ja mitkä ovat tunnusomaisia merkkejä. Mustelmat ovat yleisin merkki pahoinpitelystä, esim. jos alle 4-vuotiaalla on mustelmia korvassa, vartalolla tai niskassa sekä alle 4 kuukauden ikäisellä millaiset mustelmat tahansa. On otettava myös huomioon, että liikkumattomalle lapselle ei mustelmia pitäisi syntyä, ellei kyse ole verisairaudesta. Myös palovammat tai murtumat voivat viitata pahoinpitelyyn. Murtumilla, jotka todetaan kylkiluissa, erityisesti posteromediaalisesti, rintalastassa, lapaluussa, okahaarakkeissa sekä klassisilla pitkien luiden metafyysivammoilla on korkea spesifisyys sekä imeväisillä että taaperoikäisillä. Itselle jäi mieleen erityisesti, että myös pahoinpideltyjen lasten alle 2-vuotiaat sisarukset olisi tutkittava. Svedström kertoi, ettei natiivi RTG-kuva ole riittävä menetelmä yksinään, mm. kudosvammat eivät näy RTG-kuvassa. MRI on hyvä kuvantamismenetelmä esim. kudosvammalöydöksissä.

Iltapäivällä aiheena oli haastavaa natiivikuvantamista, luennoitsijoina toimivat radiologi Reetta Kivisaari HUS:sta, ortopedi Hannu Syrjä COXA:sta sekä röntgenhoitaja Veijo Tuomisto TAYS:sta. Radiologi Reetta Kivisaari kertoi lasten thorax-kuvantamisesta. Kivisaari aloitti kertomalla, miten lapsi tulisi kohdata kuvaustilanteessa ja kuvaushuoneen esivalmistelusta ennen kuin lapsi pyydetään kuvaushuoneeseen. Kivisaari kävi hyvin läpi, mitkä asiat tuovat haasteita lapsipotilaan thorax-kuvantamisessa. On ehdottoman tärkeää tietää, onko kuva otettu sisäänhengitys- vai uloshengitysvaiheessa sekä huomioida, että lapsilla on tapana työntää vatsaa ulos, jolloin lordoosi vahvistuu ja thorax-kuvasta tulee silloin erinäköinen. Kivisaari kertoi myös eri-ikäisten lasten thorax-kuvantamisen asennoista ja kuvaustekniikoista. Esim. 10-vuotiaille hilaa voi alkaa käyttämään sivukuvassa. Luennolla painotettiin myös kuvan suoruutta sekä kuviin lisättävien merkkien paikkaa.

Ortopedi Hannu Syrjä COXA:sta tuli kertomaan, mikä heille on tärkeää lonkan ja polven natiivi RTG-kuvissa, kun suunnitellaan proteesileikkausta. Röntgenhoitaja Veijo Tuomisto TAYS:sta kertoi vastaavasti, miten vastataan niihin odotuksiin. Hannu Syrjä kertoi mitkä projektiot ovat heille tärkeitä proteesileikkausta suunniteltaessa. Kun suunnitellaan lonkkaan proteesia, on otettava lantion ap-kuva, lonkan ap-kuva sekä lonkan läpiammuttu. Lantion kuvassa suoliluunharjujen on näyttävä kokonaan sekä luotisuoraa tulisi käyttää. Lonkan ap-kuvaan yleensä suunnitellaan proteesi, jolloin ehdottoman tärkeää olisi saada jalka 15 asteen sisärotaatioon, jolloin reisiluun kaula näkyy hyvin. Myös kalibraatiopallo tulee olla kuvassa. Lonkan läpiammuttu on toiseksi tärkein kuva suunnittelussa, koska se tuo lisäinformaatiota lonkkamaljakon asennosta. Röntgenhoitaja Veijo Tuomisto painotti luennossaan kalibraatiopallon tärkeyttä ja asettelua. Tuomisto kertoi hyvin, miten päästään hyvään asetteluun lonkan läpiammutussa projektiossa sekä tärkeänä huomiona tuli, että jalka olisi hyvä olla tässäkin projektiossa hieman sisärotaatiossa. Syrjän protetisoitavan polven luennosta jäi tärkeimpänä asiana mieleen, miten tärkeää ortopedille on polvien semifleksio-projektio. Ortopedi pystyy tästä projektiosta arvioimaan kuluman asteen paremmin kuin suorin jaloin otetusta kuvasta. Leikkausta varten tärkein kuva on polven pitkä akselikuva, josta mitataan kuormituskulma.

Seuraavia Sädeturvapäiviä odotellen,

Heli Kaliste, Karita Kivimäki, Kipi Heikkilä